Nyhtökauran kehittäjästä Vuoden vaikuttaja
Elintarviketieteiden tohtori Reetta Kivelä on nimetty Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan Vuoden vaikuttajaksi.
Nyhtökauran kehittäjä Reetta Kivelä on palkintoperustelujen mukaan viime aikoina erityisen ansiokkaasti edistänyt alansa tunnettuutta ja vaikuttavuutta ja tutkijana ja yrittäjänä kekseliäästi soveltanut tutkimuksen tuloksia ja kokemustaan elintarviketeollisuudessa.
– Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta on vahvasti mukana kehittämässä uusiutuvien luonnonvarojen vastuullista käyttöä, joten nyhtökaura sopii lisäksi ajatusmaailmaan erinomaisesti, toteaa dekaani Marketta Sipi.
Reetta Kivelä edistää myös tutkimuksen ja elinkeinoelämän välistä vuorovaikutusta, mikä näkyy esimerkiksi opinnäytetöitä ja muita tutkimushankkeita koskevassa yhteistyössä sekä tiedekunnasta valmistuneiden elintarvikealan maistereiden ja tohtoreiden työllistymisessä.
______________
Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta jakaa Vuoden vaikuttaja -palkinnon tunnustuksena esimerkillisestä ja vaikuttavasta työstä yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen saralla. Palkinnon saaja voi olla yksittäinen henkilö, ryhmä, yksikkö tai yhteisö.
Nyhtökaurasta lihan korvike. Reetta Kivelän haastattelu 15. tammikuuta 2016
Lähde: Helsingin yliopisto
Photo: Vilja Pursiainen / Kaskas Media