Nykypäivän popularisoivat kertomukset voivat vääristää todellisuutta
Oletko pohtinut, kuinka sosiaalisen median statuksissa käytetään tunteisiin vetoavia tarinoita hyvin arkisistakin tapahtumista? Nämä tunteikkaat yksilön äänet korostavat oman elämän kertomuksellisuutta. Nykymedia mahdollistaa monenlaisia kertomisen muotoja tavallisista maanantaipäivittelyistä jopa tuhansia tykkäyksiä ja jakoja kerääviin liikuttaviin tarinoihin asti. Dosentti Maria Mäkelä Tampereen yliopistosta tutkii nykypäivän kertomuksellisia ja kokemuksellisia yksilön ääniä nykymediassa.
Mäkelä päätti vastikään Suomen Akatemian nelivuotisen tutkijatohtorikautensa, hän työskenteli Ääni kokemuksena: elämän sepittäminen nykymediassa -projektin parissa. Projektissa tutkittiin kirjallisuudentutkimuksen ja kaunokirjallisen perinteen kautta traditioita, joita nykypäivän tarinallistaminen jatkaa tai murtaa. Aiheen tutkimus ei suinkaan päättynyt tähän. Mäkelä jatkaa tutkimustaan Akatemian rahoittamassa Välineelliset kertomukset: tarinankerronnan rajat ja aikalaiskriittinen kertomusteoria -konsortioprojektissa.
Vaikka usein pidämme nykyisiä viestintätapojamme hyvin uusina ja ainutlaatuisina, on niillä selkeitä vastineita historiassa. Mäkelä havainnollistaa tätä esimerkillä omasta sosiaalisen median käytöstään:
”Tutkimuksen myötä huomasin, miten paremminkin performoin aitoutta kuin varsinaisesti olen ”oma itseni” – ja toisaalta, mitään ”omaa itseä” ei ole esitystavoista irrallaan, me olemme yhtä kuin Facebook-seinämme. Toimin Facebookissa samalla tavalla kuin 1700-luvun kirjeromaanien hoviviettelijät: teen kirjoitusvirheitä ja vaikutan hieman sekavalta, jotta lukijalle syntyisi vaikutelma ”aidosta” tunteesta ja kokemuksesta. Näillä niin sanotuilla aitouden merkeillä on pitkä kirjallinen historia!”
Juuri aitouden kokemusta korostetaan ja käytetään hyväksi nykymediassa. Liikuttavien tositarinoiden avulla saadaan manipuloitua ihmisiä ja tehtyä bisnestäkin. Asetelmaltaan nämä tarinat ovat usein sellaisia, että lukijoiden on liki mahdotonta vastustaa niitä, koska ne ovat tarinoita pienen altavastaajan kamppailusta pahaa systeemiä vastaan. Tällaisten tarinoiden ymmärtäminen motivoi Mäkelää aloittamaan aiheen tutkimisen.
”Halusin tarttua joka puolelta pursuavaan henkilökohtaiseen kokemuspuheeseen, joka omassa mielessäni yhdistyi kirjallisen tradition sankareiden ja sankarittarien kerrottuihin mieliin. Aiemmin narratologiassakin oli tavanomaista hehkuttaa kaunokirjallisuuden ainutlaatuista kykyä tarjota ikkuna toisten ihmisten sisäiseen todellisuuteen. Mutta entä nykyään, kun sosiaalinen media ja tosi-tv ovat tehneet henkilökohtaisesta, välittömästä, itseen kääntyvästä kokemusten ja tunteiden raportoinnista yleisen viestintäihanteen?”
Tunteisiin vetoavaa politiikkaa
Liiallisella tunteisiin vetoamisella on myös vaaransa. Kun siitä tulee valtavirtaa, faktoihin perustuva kerronta menettää jalansijaa. Tästä näkyy jo viitteitä esimerkiksi konsulttifirmojen kauppaamissa yritystarinoissa ja politiikassa. Politiikassa viime vuosina myllertänyt populismi nojaa nimenomaan tunteisiin vetoavaan kerronnallisuuteen, jonka avulla saadaan ajettua omaa poliittista agendaa tarinallistamisen avulla faktojen sijaan. Tarinoiden avulla saadaan luotua kokemus aitoudesta. Nykymediassa vellova kerronnallinen trendi voikin tehdä populismista helpompaa, kun kertomuksista on tullut normaalia. Tällöin niitä ei myöskään kyseenalaisteta yhtä hanakasti.
”Kun liikuttava kertomus yksittäisen ihmisen yksittäisestä kokemuksesta jaetaan lyhyessä ajassa tuhansia kertoja, jakaminen tekee siitä edustavan. Edustavuudesta ei enää ole pitkä matka normatiivisuuteen, ja olemme saaneet viime vuosina nähdä, miten keksityiksi osoittautuneet ”kokemukset” saavat aikaan hyväntekeväisyyskampanjoita tai niitä käytetään poliittisissa kamppailuissa.”
Tutkimus tarjoaa työkaluja kertomusbuumin ymmärtämiseen
Mäkelän tutkimus tarjoaa tärkeitä työkaluja nykymedian kertomusbuumin ja sen varjopuolien ymmärtämiseen. Nykymedian kerronnallisten mekanismien ymmärtäminen voi auttaa ymmärtämään yhteiskunnallisia ilmiöitä laajemmallakin tasolla. Tutkimukselle onkin tarvetta, jos nykypäivänä voidaan vetää jopa poliittisia linjauksia sillä perusteella, että tunteisiin vetoava tarina koetaan totena. Toivottavasti surullisenkuuluisa ”kaiken maailman dosentit” -tunteenpurkaus ei ole vain esimakua tulevasta, vaan tutkittu tieto säilyisi avainasemassaan ainakin politiikassa. Enkeli-Elisan kaltaiset tapaukset kuitenkin toimivat havainnollistavina esimerkkeinä kerronnallisuuden voimasta nyky-yhteiskunnassa – niin hyvässä kuin pahassa.
Mäkelä kertoo tutkijatohtorirahoituksen olleen parasta, mitä hänen uravaiheessaan saattoi tapahtua: ”Rahoituksen mahdollistama kertomustutkimus on otettu innolla vastaan ja se on myös poikinut monia yhteistyömahdollisuuksia.”
Mäkelän johtamassa uudessa konsortiossa Tampereen, Helsingin ja Turun yliopistojen kertomustutkijat tekevät hyvää yhteistyötä. Tänä päivänä suomalainen kertomustutkimus onkin maailman huippua.
Teksti: Jonathan Begley
Kuva: Jonne Renvall ja Pond5.com
