Vajaa vuosi sitten julkistettiin uutinen, että Suomen Akatemia rahoittaa kolmea somalitutkimusta. Välittömästi keskustelupalstat täyttyivät vihaisista äänistä. Yksi tutkijoista sai tappouhkauksen. Apurahan antaja julistettiin pellesäätiöksi, tutkijat nollatutkijoiksi ja reppanahumanisteiksi. Julkinen keskustelu lyttää ja mollaa, tutkijoiden pitäisi kuitenkin kertoa tutkimuksistaan haukkujen uhallakin. Millaista julkisen keskustelun pitäisi olla? Mikä siinä nyt on vikana? Kysyimme asiaa kolmelta tutkijalta. Yksi tekee tutkimusta uskonnon roolista julkisessa keskustelussa. Kaksi tutkii somalimaahanmuuttajia.

”Keskustelu junnaa paikoillaan”

Päivi Harinen on juuri palannut Torinosta Euroopan sosiologien kongressista, jossa koolla oli noin 3000 tutkijaa ympäri Eurooppaa. Hän kertoo ihmetelleensä jälleen, kuinka muualla yhteiskuntatieteilijät ovat mukana julkisessa keskustelussa ja päivän politiikassa paljon enemmän kuin Suomessa. Mistä se johtuu? ”Se on kiinnostava kysymys. Johtuuko se toimintakulttuurista? Suomessa tutkijoiden pitäisi osallistua sisäpoliittiseen keskusteluun entistä enemmän.” Toisaalta täällä näkyy Harisen mielestä se, että keskustelu on junnannut paikoillaan viimeiset 15 vuotta. ” Edelleen ihmetellään samoja kysymyksiä. Onko rasismia vai ei ole? Onko kriittisyys sallittu? Kuka saa keskustella julkisesti? Keskustelun pitäisi kumuloitua, mennä eteenpäin eikä junnata paikoillaan.”

Asiaton kritiikki vain pieni osa keskustelua

Tutkijat, kuten poliitikotkin jättävät mielellään vihaa tihkuvat keskustelupalstat lukematta. Siitä huolimatta, että kirjoittelun sisältä ja ohesta löytyy paljon merkityksellistä tietoa. Nyt se menee hukkaan henkilökohtaisten solvausten saattelemana. Esimerkiksi voi todeta muutaman viestin jälkeen, että näitä ”pellesäätiöitä” ja ”akateemisia reppanoita” puolustaa hyvin harva viestiketjuissa. Puolustajat esittävät näkemyksiään siis muualla. Toinen kiinnostava tieto on se, että esimerkiksi hommafoorumin somalitutkimus-apurahakeskustelua on käynyt seuraamassa vain vajaa 10 000 ihmistä. Keitä he ovat? Reppanahumanisti voi arvata, että he ovat toimittajia, viranomaisia, tutkijoita, hommalaisia, nettisurffailijoita. Taustaltaan ja mielipiteiltään hyvin kirjavaa porukkaa.

Tutkija on töissä yhteiskunnalla

Toisaalta voi huomata, että nettikeskusteluissa saatetaan esittää monenlaisia väitteitä maahanmuuttajien taloudellisista tuista, viranomaisten hyysäämistä hyväksikäyttäjistä, ilmaisista toppatakeista, autoista ja ajokorteista. Kun viranomaiset, tutkijat tai poliitikot eivät palstoja edes lue, kukaan ei reagoi väitteisiin, niitä ei kielletä eikä myönnetä, väitteet muuttuvat helposti osaksi todellisuutta.

Päivi Harinen pitää selvänä, että hän on yhteiskunnalla töissä. Ja juuri sen vuoksi hänen kuuluu osallistua julkiseen keskusteluun. ”Yhteiskunta maksaa tutkimukseni, siksi tulosten pitää olla kaikkien käytössä. Tämä kritisoitu hanke on iso, siihen menee paljon rahaa. Tutkimustiedolla voidaan tuottaa esimerkiksi parempaa maahanmuuttopolitiikkaa. Jos halutaan.”

Eriarvoistuminen lisää kritiikkiä

Somalien perheenyhdistämistä tutkiva Outi Fingerroos näkee, että keskustelukulttuuri on muuttunut suvaitsemattomammaksi samaa tahtia laman syvenemisen myötä. ”Yhteiskunta eriarvoistuu ja kritiikki kärjistyy. Heikko tai syrjäytynyt lyö vielä heikompaa, siitä löytyy tutkimustuloksia muualtakin Euroopasta.” Fingerroos ihmettelee myös sitä, mihin katosi ajatus monikulttuurisesta Suomesta. ”Suomi on ollut aina monikulttuurinen maa, se on historiallinen fakta. Nyt siitä keskustellaan ikään kuin uutena, erityisenä ja myös poikkeuksellisia toimia vaativana asiana.” Vuosisatojen varrella Suomeen on rantautunut ihmisiä, joilla on sukujuuret Venäjällä, Baltiassa, Skandinaviassa tai Keski-Euroopassa. Asumaan, työskentelemään ja perustamaan perheitä sekä yrityksiä. Ja maailmalle on lähtenyt reilusti yli miljoona suomalaista etsimään toimeentuloa, onnea, tulevaisuutta, joskus myös piilopaikkaa, utopiaa ja rakkautta.

Uhkakuvat hataralla pohjalla

Uskontoja ja mediaa tutkivan Teemu Tairan mielestä sekä uskonto-että rotukeskusteluissa on sama piirre. ” Johtopäätöksiä ja ennusteita tulevaisuudesta tehdään hyvin hataralla pohjalla. Uhkakuvia maalaillaan vaikkei tosiasiatkaan olisi selvillä.” Taira arvostelee myös suomalaista keskustelukulttuuria. Meidän pitäisi ymmärtää enemmän sitä, että asioista voidaan olla eri mieltä, mutta näkemykset pitää perustella. Fingerroos pitää hyvänä sitä, että Suomen Akatemia edellyttää tutkijoiltaan eettisiä pohdintoja. ”On hienoa, että tieteen keskeinen rahoittaja pitää ja haluaa pitää keskustelua yllä.”

Teksti: Marja Nousiainen