Oma aggressiivinen käyttäytyminen herättää monenlaisia tunteita, kuten syyllisyyttä ja häpeää. Vaikka psykologista tutkimusta tunteiden vaikutuksista käyttäytymiseen on jo runsaasti, tulokset syyllisyyden ja häpeän yhteyksistä lasten sosiaaliseen käyttäytymiseen ― ja erityisesti aggressiivisuuteen ― ovat olleet vähäisiä, epäjohdonmukaisia ja toisinaan ristiriitaisia. Selvitin väitöstutkimuksessani sitä, miten syyllisyyden ja häpeän tunteet liittyvät esimurrosikäisten lasten käyttäytymiseen kaveriporukassa.

Syyllisyys ja häpeä ovat eri tunteita

Vaikka syyllisyys ja häpeä voivat syntyä samassa tilanteessa, niiden vaikutukset lasten käyttäytymiseen ovat erilaisia. Lapsi tuntee syyllisyyttä silloin, kun hän ymmärtää tekonsa olleen moraalisesti väärin. Häpeän tunne puolestaan liittyy omaan käsitykseen itsestä pahana tai huonona. Niinpä lapsi, joka on kiukuspäissään käyttänyt rumia sanoja ystävästään, saattaa kokea syyllisyyttä siitä, että hän toimi tilanteessa väärin. Toinen lapsi puolestaan saattaa saman teon yhteydessä kokea häpeää, mikäli hän tulkitsee tekonsa johtuneen omasta persoonastaan. Syyllisyyteen taipuvainen lapsi näkee siis moraalin vastaisena yksittäisen teon, kun taas häpeään taipuvainen lapsi näkee itsensä kokonaisuudessaan huonona tai pahana.

Vaikka sekä syyllisyyden että häpeän tunteet toimivat herätyskelloina lapsen käyttäytymiselle, väitöstutkimusteni tulosten mukaan vain syyllisyyden tunne ennustaa lapsen prososiaalista eli muut huomioivaa käyttäytymistä. Syyllisyyteen taipuvainen lapsi haluaa siis pyytää anteeksi tai muuten korjata teollaan aiheuttamansa vahingon, kun taas häpeän tunne heikentää prososiaalisuutta kaveriporukassa. Käytännön kasvatustilanteissa lapsen huomio tulisikin ohjata yksittäiseen tekoon ja sen motivoimaan prososiaaliseen käyttäytymiseen sen sijaan, että lasta syyllistetään kokonaisvaltaisesti.

Tunteiden säätely voi olla sekä hyvä että huono asia 

Syyllisyyden ja häpeän säätelyllä tarkoitetaan negatiivisten tunnetilojen hallintaa ja kykyä siirtää huomio olennaiseen kohteeseen. Tutkimukseni tulosten mukaan liiallinen tunteiden säätely voi kuitenkin myös poistaa syyllisyyden ja häpeän aggressiivisuutta ehkäisevät vaikutukset. Samalla tehokas tunteiden säätely säästää resursseja ajattelulle, jolloin lapsi pystyy helposti puolustamaan omaa aggressiivisuuttaan esimerkiksi syyttämällä siitä muita. Lapsi, joka puolestaan on huono tunteiden säätelijä, kokee mahdolliset syyllisyyden ja häpeän tunteet ja niiden aggressiivisuutta ehkäisevät vaikutukset välittöminä ― tunteiden säätely ei sensuroi syyllisyyden ja häpeän kokemuksia.

Kyky säädellä tunteita on osin eri ilmiö kuin kyky kontrolloida omaa käyttäytymistä. Tutkimukseni mukaan lapsen kyky kontrolloida omaa käyttäytymistä on tärkeä osatekijä aggressiivisuutta tukevan ajattelun hallinnassa. Vaikka lapsi uskoisi aggressiivisen käyttäytymisen olevan hyväksyttävää, kyky kontrolloida käyttäytymistä ehkäisee aggressiivisuutta jopa vihaisella lapsella. Tunteet, ajattelu ja säätelymekanismit muodostavatkin monimutkaisen järjestelmän, joka motivoi lapsen aggressiivista käyttäytymistä.

Tilannekohtaisuus ratkaisee

Tarkastelin tutkimuksessani myös tilanteen vaikutusta lasten ennakoimiin syyllisyyden ja häpeän tunteisiin. Kuvitelluista tilanteista saadut tutkimustulokset osoittivat, että pojat kiinnittävät oman aggressiivisen käyttäytymisensä yhteydessä tyttöjä enemmän huomiota tilanteessa mukana olleiden henkilöllisyyteen. Tytöt puolestaan huomioivat poikia useammin uhrin reaktiot. Vähiten tilanteisiin liittyviä eroja huomioivat aggressiiviset lapset. Tulosten mukaan näyttäisi siltä, että ennakoitua häpeää heikentää omien toverien läsnäolo tilanteessa, kun taas uhrin surullisuus ennakoi eniten syyllisyyden ja häpeän tunteita.

Kaiken kaikkiaan syyllisyyden ja häpeän tunteet auttavat lasta tiedostamaan ja arvioimaan omaa käyttäytymistään.

Lisätietoja:

Väitöskirja on julkaistu sähköisenä  

Teksti: Sanna Roos
Kuvat: Turun yliopisto ja Pixmac.fi

Kirjoitus on osa Turun yliopiston tutkijakoulun (UTUGS) ja Suomen Akatemian ”Tieteen popularisointi – näin kerron tutkimuksestani” -kurssin juttusarjaa.
Lisätietoja: 
http://www.utu.fi/fi/Tutkimus/tutkijakoulu/courses/
continuous/Sivut/home.aspx