Tehotuotantoa, suojelua, maisemamaalausta – Näkökulmia suoluontoon

Suo kuokka ja Jussi kuuluvat kansalliseen tarinaamme. Mielikuvissa ne ovat erottamattomat, vaikka todellisuudessa suon ja Jussin keskinäinen suhde on ollut vuosisatojen varrella monivaiheinen. Kuinka, miksi ja miten soita on arvotettu, kaupallistettu ja kohdeltu viimeisen kolmen sadan vuoden aikana? Missä vaiheessa soidensuojelusta tuli puheenaihe?

Ihmisen ja suon keskinäistä historiaa tutkitaan nyt Suomessa ensimmäistä kertaa kunnolla humanistisesta ja yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta. Ihminen on aiheuttanut suuria muutoksia suoluontoon 1700-2000-luvuilla. Miljoonia suohehtaareja Euroopassa on väistynyt peltojen, talousmetsien ja turpeentuotantoalueiden tieltä. Suomessa ja Ruotsissa parin sadan vuoden aikana noin 6 miljoonaa hehtaaria alkuperäistä suoluontoa on hävinnyt tai pirstoutunut pellonraivauksen, kaivostoiminnan, metsäojituksen ja voimalaitosaltaiden vuoksi.

Akatemiatutkija Esa Ruuskanen aloitti syksyllä 2013 viisivuotisen suotutkimuksensa Oulun yliopistossa. ”Keskustelun pitäisi olla kautta linjan enemmän monitieteistä. Luonnontieteilijöillä ja humanisteilla on paljon annettavaa toisilleen.”

Jumalan asettama koettelemus

Ennen 1700-lukua ja valistuksen aatteita suot ja muut vaikeakulkuiset ja hankalat paikat nähtiin Pohjois-Euroopassa Jumalan ihmiselle asettamina koettelemuksina. Soita käytettiin laiduntamiseen tai jahtiin. Niiltä keräiltiin rohto-ja lääkeyrttejä. Soita ei yritetty erityisesti muokata. Valistuksen aatteet muuttivat suhtautumisen.

Tavoitteeksi valtakunnan vaurastuminen

Hyötyajattelu löi läpi monella elämänalueella Ruotsin valtakunnassa 1700-luvulla. Kaikki resurssit haluttiin valjastaa valtakunnan vaurastumiseksi. Suot nähtiin luonnontilassa täysin hyödyttöminä. Tiedeyhteisöt puhuivat soiden kuivattamisen tärkeydestä. Papisto selitti, että soita pitää muokata ihmiselle arvokkaammiksi, se olisi Jumalan luomistyön viisauden ylistämistä. Suot piti valjastaa hyötykäyttöön. Tiede-eliitti ja papisto olivat samalla asialla.

Kylmä ilmasto johtuu soista

Itämeren tiede-eliitin keskuudessa vahvistui 1700-luvulla käsitys, että kylmä ilmasto johtuu soista. Ja että soita kuivattamalla ilmasto lämpenee, kasvukaudesta tulee pitempi ja yöhallat poistuvat. Tieto siirtyi valtioiden rajojen yli ja sitä haettiin aktiivisesti maista, joissa oli jo tästä kokemusta. Ajateltiin optimistisesti, että täällä voidaan toimia kuin Englannissa tai Hollannissa eikä otettu huomioon muita eroja luonnonoloissa.

”Yksi tärkeä tutkimuksen kohde ovatkin eliitin käsitykset ja tiedonsiirtoverkot. Papisto levitti tietoa, mutta kuinka maanomistajat ottivat sitä vastaan? Talonpojat suhtautuivat aluksi aika penseästi. Vasta 1800-luvun puolella ne toimet, joita edellisellä vuosisadalla oli suositeltu, alkoivat toteutua,” Ruuskanen summaa.

Suot nousevat taiteeseen

1800-luvulla suot ja luonnonkuvaukset nostettiin taiteeseen kansallisromantiikan ja soidenkuivattamiseetoksen hengessä. ”Hyötynäkökohtien lisäksi on kiinnostavaa tutkia, miten luontoa on osattu arvottaa esteettisistä syistä. Kuinka Suomi ja Ruotsi eroavat toisistaan suhtautumisessa soihin ja millaisia näkökohtia suoluonnosta nostetaan esille eri aikoina eri puolilla Eurooppaa.” Ruuskanen pohtii myös sitä, miten valtio vaikutti kehitykseen kun Pohjois-Euroopan korpi-ja rämealueet haluttiin tuottoisiksi metsiksi.

Suojeluliikkeet syntyvät

Kun massiiviset metsäojitukset alkoivat 1950-luvulla, ne synnyttivät myös tehometsätalouden vastavoiman. ”Soidensuojelun arvo alettiin nähdä ja yksi edelläkävijöistä oli Saksa. Se johtuu ehkä siitä, että Keski-Eurooppa oli hävittänyt omat suonsa. Suojeltavaksi niitä tarjoutui vielä Suomessa ja Ruotsissa.” Ruuskanen näkee, että suojeluliikkeiden retoriikka haki pohjaa tieteestä samalla lailla kuin aikaisempina vuosisatoina soiden hyötykäyttöön kannustava retoriikkakin.

Suot osaksi ilmastonmuutoskeskustelua

Energiaturve nähtiin aikanaan vaihtoehtona öljylle, sen hetkisen tiedon valossa sen käyttö oli perusteltua, kertoo Ruuskanen. Tämän päivän soilla on rooli ilmastonmuutos- ja ekosysteemikeskustelussa. ”Suot ovat olleet tärkeitä makean veden resursseja. Niiden ojituksella on voitu pilata vesiä. Toisaalta soiden merkitys metsäpalojen ehkäisijänä on huomattu viime vuosikymmeninä. Samoin tulvien lisääntymisen katsotaan johtuvan osittain siitä, että suot ovat vähentyneet. Maassamme ei ole vain yhtä suota, vaan kymmeniä eri tyyppejä, joista osa on uhanalaisia tai vaarantuneita,” Ruuskanen pohtii.

Teksti: Marja Nousiainen
Kuvat: Marja Nousiainen, Esa Ruuskanen ja Pixmac.fi