Tiedekasvatus on lapsen oikeus

Väitöskirjatutkija Jenni Vartiaisen kehittämissä tiedekerhoissa vahvistetaan lasten itseluottamusta ja vaikutetaan aikuisten asenteisiin. Tavoitteena ovat luonnontieteisiin, matematiikkaan ja teknologiaan myönteisesti suhtautuvat osaajat.

Helsingin yliopiston kemian laitos ei hiljene edes heinäkuun korvilla, vaan siellä toimii kymmenkunta nuorta valkotakkista tiedemiestä. Viereisiin laboratoriotiloihin verrattuna ero on se, että näiden tieteentekijöiden keski-ikä on noin kuusi vuotta.

Pikku-Jipot nimiset tiedekerhot ja -leirit perustuvat väitöskirjatutkija Jenni Vartiaisen tutkimukseen pienten lasten tiedekasvatuksesta. Helsingin yliopiston LUMA-keskuksen tiedekasvatushankkeen tavoitteena on tarjota lapsille myönteisiä kokemuksia luonnontieteistä, matematiikasta ja teknologiasta. Suomen LUMA-keskuksen johtajan, professori ja tutkimusjohtaja Maija Akselan, vuonna 2013 aloittama tiedekerhotoiminta tukee pienten lasten oivaltamisen ja onnistumisen iloa. Lapsia kannustetaan työskentelemään kokeellisesti ja tuottamaan tietoa itse.

"Haluamme lasten kokevan, että he pystyvät itse omilla toimillaan selvittämään asioita. Tällä on valtava vaikutus lapsen minäkäsitykseen oppijana", Vartiainen sanoo.

Mitä aikaisemmin luonnontieteellisten ja matemaattisten aineiden elämyksellinen opiskelu aloitetaan, sitä kiehtovampaa se on myöhemmin. Tieteelliseen tutkimukseen yhdistynyt myönteinen tunnekokemus herää lapsessa esiin jälleen koulupolulla.

"Tiedekerhotoimintaan osallistuneen lapsen asenteet ovat todennäköisesti myönteisempiä luonnontieteitä kohtaan myös kouluiässä, mikä vaikuttaa oppimistuloksiin ja lapsen myöhempiin valintoihin", Vartiainen sanoo.

Lapsen asenteet ja kiinnostus alkavat muotoutua äärimmäisen varhaisessa vaiheessa. Noin neljän vuoden ikäisenä lapsi pystyy joko innostumaan suuresti jostakin asiasta tai sulkemaan sen itseltään kokonaan pois.

"Esimerkiksi tytöt mieltävät varhain asenteen, että matematiikka ja luonnontieteet ovat vaikeita, eivätkä ne sovi heille", Vartiainen sanoo.

Tärkeintä on lapsen puhe

Vartiainen kehittää jokaiseen tiedekerhoon vähintään yhden uuden luonnontieteelliseen ilmiöön liittyvän pedagogisen toiminnon, josta kerätään ajoittain tutkimustietoa.

Pienten lasten tiedekasvatuksessa opeteltavat ilmiöt kytketään lapsen aiemmin ympäristössään havainnoimiin asioihin. Lapsen myöhemmät havainnot luovat jatkumon oppimiselle.

Vanhemmilla on Vartiaisen mukaan merkittävä rooli siinä, millaisiksi lapsen asenteet muodostuvat luonnontieteitä kohtaan. Tiedekerhossa lapset saavat kotitehtäviä, ja vanhempia kannustetaan sitomaan kerhossa opittuja asioita arjessa vastaantuleviin ilmiöihin.

"Uskon myös vanhempien omien asenteiden muuttuvan aiempaa myönteisemmiksi, mikäli he huomaavat oman lapsen nauttivan tieteellisestä tutkimuksesta", Vartiainen sanoo.

Taide on merkittävä osa tiedekerhoja. Lapsen kokemusmaailmaa ja oppimista lähestytään kokonaisvaltaisesti paitsi musiikin, lorujen ja tarinoiden, myös roolihahmoina esiintyvien kerho-ohjaajien kautta.

"Leikinomaisuuden ja draaman avulla lapsi vapautuu kerhossa nopeammin. Pienten lasten tiedekasvatuksessa onkin tärkeintä, mitä lapsi saadaan sanomaan", Vartiainen sanoo.

Suuren kysynnän vuoksi Vartiainen ja Aksela ovat kehittäneet tiedekerhosta myös virtuaaliversion. Asuinpaikasta tai perheen aikatauluista riippumatta jokainen lapsi saa mahdollisuuden tiedekasvatukseen internetin välityksellä. Virtuaalikerhosta on kehitteillä mobiilisovellus, jonka odotetaan menestyvän myös kansainvälisesti. Tiedekasvatushanke onkin herättänyt mielenkiintoa muun muassa Kiinassa, USA:ssa ja Thaimaassa.

"Virtuaalikerhossa ohjaaja kertoo videolla ohjeet tutkimuksiin, joita lapset tekevät kotona vanhempansa kanssa. Lapset voivat myös videoida tai valokuvata tekemänsä tutkimuksen ja lähettää sen virtuaalikerhoon", Vartiainen sanoo.

Tiedekasvatus on merkittävää koko yhteiskunnalle

Suomalaiskoululaiset ovat menestyneet perinteisesti hyvin muun muassa luonnontieteiden osaamista mittaavissa, kansainvälisiä oppimistuloksia vertailevissa, PISA-tutkimuksissa. Kiinnostus luonnontieteitä kohtaan ei Vartiaisen mukaan ole kuitenkaan samalla tasolla.

"Mahdollisuudet harrastaa luonnontieteitä, teknologiaa ja matematiikkaa ovat vielä melko suppeita. Toivoisin tiedekasvatuksen olevan tulevaisuudessa aiempaa vahvempi osa myös varhaiskasvatussuunnitelmien perusteita", Vartiainen sanoo.

Tiedekasvatus on Vartiaisen mukaan äärimmäisen tärkeää yhteiskunnan toiminnalle, sillä sen avulla opetellaan tekemään perusteltuja, tieteelliseen tietoon pohjautuvia, valintoja. Tiedekasvatusta aletaan testata ja kehittää lähitulevaisuudessa myös päiväkotien arjessa. Tutkimus on ollut edistämässä myös tiedepäiväkotien syntymistä Suomeen.

"Toivon, että tiedekasvatus auttaa meitä kasvattamaan lapsia, joilla on terve itsetunto ja käsitys omasta osaamisestaan sekä kykenevyydestään", Vartiainen sanoo.

Teksti, kuvat ja video: Niina Kellinsalmi