Isäntä ja loinen muodostavat yhden maailman vanhimmista, yleisimmistä ja laajimmalle levinneistä suhteista. Yhdellä isännällä voi olla satoja loisia ja monenlaisia loislajeja yhtä aikaa. Akatemiatutkija Anssi Karvosen ryhmä tutkii kalojen loisia. Mikä aiheessa oikein kiinnostaa ja millaisia tuloksia on odotettavissa?

Kalojen loiset. Hyi olkoon, ajattelee tavallinen kalaa syövä kuluttaja helposti. Pieni ponnistelu netissä ja pari klikkausta tuottaa tulokseksi inhaa kuvitusta haukimadosta tai lapamadosta. Tietämätöntä ällöttää, mutta tutkija suhtautuu rauhallisesti ja vakuuttaa, että kalojen loisista vain lapamato tarttuu ihmiseen. Sekin on käynyt niin harvinaiseksi, että sitä ei juurikaan tapaa. Mikä loisissa kiinnostaa?

Takana miljoonien vuosien kehitys

”Loisia ja niiden isäntiä on kaikkialla luonnossa, ja jopa puolet kaikista eliöistä on loisia,” vakuuttaa Anssi Karvonen. Loiseläinten kehitys on käynyt läpi miljoonien vuosien evoluution. Niiden selviytymismekanismit ovat ilmeisen hioutuneita. ”Loisten ja taudinaiheuttajien evoluutio jatkuu koko ajan. Esimerkiksi bakteerit vastaavat nopeasti ympäristönsä muutoksiin ja kehittyvät selviytymään entistä paremmin.” Karvosen tutkimusryhmä on erikoistunut vesiekologiaan ja keskittyy kalojen loisiin.

Useita tutkimuskysymyksiä

Suurin osa loislajeista on pieniä ja huomaamattomia, niillä on suuri vaikutus eliöihin ja niitä torjumaan tarvitaan hyvää vastustuskykyä. Millaisia tutkimuskysymyksiä ryhmä selvittää? Tutkijat haluavat tietää, miten samassa isännässä asustavat loiset vaikuttavat toisiinsa, millainen vastustuskyky isännälle kehittyy, millaisia haasteita kalaan saapuva uusi loinen kohtaa tullessaan ja miten isännän puolustuskyky vaikuttaa. Tutkimuksen kärjessä on kysymys, miten useat eri loislajit vaikuttavat toisiinsa samassa isäntäeliössä. Haittaavatko ne toisiaan, tukevatko ne toisinaan ja kuinka isäntä pystyy kamppailemaan niitä vastaan.

Kuva kotiloista ulos tulevista imumadon kerkaria-toukista, jotka tarttuvat kalaan (kuvaaja Anna Faltynkova).

Kuinka bakteeri ja loismato vaikuttavat toisiinsa?

”Loiset muodostavat yhteisöjä, yhdellä isännällä voi olla jopa satoja loisia. Keskenään lähisukuisten loislajien parissa on tehty paljon töitä. Nyt selvitetään muun muassa sitä, voivatko bakteeri ja loismato vaikuttaa toisiinsa. Tutkimustemme valossa näyttää nyt siltä, että juuri niin tapahtuu, kun kala altistuu samaan aikaan bakteerille ja loismadolle. Interaktion suunta ja voimakkuus riippuu bakteerikannasta ja loismadon genotyypistä” Tämä on merkittävä uusi tulos, jota ei ole vielä aiemmin osoitettu. Kalataudit, bakteerit ja loiset ovat esimerkiksi kalanviljelyn riesa.

Imumato, kolmen isännän riesa

Tärkein loisryhmä tutkimuksessa on kalojen silmissä esiintyvät imumadot. Ne heikentävät kalan näkökykyä. Imumato on tyypillisesti kolmen isännän loinen. ”Imumadolla on kolmivaiheinen elämänkierto. Sen pitää käydä kaikki vaiheet läpi selviytyäkseen. Pääisäntä on lintu, sen jälkeen makean veden kotilo ja lopuksi kala. Kalasta mato siirtyy taas lintuun.” Tutkimusta tehdään laboratoriossa ja kenttätutkimuksina.

Kuva kalojen silmissä esiintyvistä imumadon metakerkaria-toukista (kuvaaja Andrew Dobson).

Mutkaton suhde luontoon

Luonnossa liikkuminen on ollut Karvoselle pienestä lähtien harrastus ja ajankulua. Tutkijan sielu kysymyksineen heräsi jo varhain ihmettelemään maailmaa. ”Silti tutkijan ura oli monen asian, myös sattumien tulosta.”

Tutkijan työssä Karvonen pitää parhaana sitä, että siinä voi keskittyä asioihin, joista on kiinnostunut ja se tarkoittaa vapautta. Tutkimuksistaan huolimatta Karvonen vakuuttaa syövänsä suomalaista järvikalaa ja kehottaa myös muita tekemään niin.

”Syökää kalaa!”

Mitenkähän tavallinen kuluttaja tai kalastaja tunnistaa kalan, jossa on loisia? ”Käännetäänkö asia niin päin, että kaikissa kaloissa on loisia, niistä vain muutama laji on niin suuria, että ne voidaan erottaa silmällä. Kalojen loiset eivät tartu ihmiseen, paitsi nykyään jo harvinainen lapamato, jonka voi saada raa’asta hauen, mateen, ahvenen ja kiisken lihaksesta tai mädistä. Kalan kypsennys tai pakastaminen tappaa loiset, myös lapamadon toukan. Kalan loisista ei siis ole ihmiselle haittaa.”

Tutkija ymmärtää kuitenkin, että esimerkiksi siian lihakseen pesivä ja siihen vaaleita rakkuloita tekevä haukimato ei lisää löytyessään ruokahalua, päinvastoin. ”Sekään ei haittaa kalan käyttöä vaikka kuluttaja kavahtaakin helposti koko kalaa. Suurin osa kalojen loisista esiintyy sisäelimissä ja pään alueella. Kun ne poistetaan, jää jäljelle puhdasta, terveellistä kalaa. Kyllä sitä voi ja kannattaa syödä säännöllisesti.”  

Suomen Akatemian rahoittama hanke alkoi vuonna 2012 ja se kestää vuoteen 2017.

Teksti: Marja Nousiainen
Kuvat: Minna-Liisa Rantalainen, Andrew Dobson ja Anna Faltynkova