Uusi kirja raottaa pyhien tekstien ja perinteiden muutosta
8.11.2018

Uusi kirja raottaa pyhien tekstien ja perinteiden muutosta

Tutkitusti-kirjasarjan uusimmassa kirjassa Kiveen hakattu? Pyhät tekstit ja perinteet muutoksessa teologian tutkijat kumoavat käsityksiä pyhien tekstien muuttumattomuudesta. Alati muuttuvassa maailmassa perinteitä on nimittäin päivitettävä, jotta ne kestäisivät aikaa ja pysyisivät perässä yhteiskunnan ja kulttuurin muutoksissa. 

Kirjasta selviää, kuinka pyhän tekstin muuttaminen on usein jopa tietoinen valinta, joskin myös inhimillisiä erheitä, kuten kirjoitusvirheitä toisinaan tapahtuu. Tietoisten valintojen ja vahinkovirheiden lisäksi myös yksittäinen tapahtuma saattaa aiheuttaa merkittävän muutoksen. Esimerkiksi yksittäisten kaupunkien tuhouduttua muinaisessa Lähi-idässä ovat Raamatun tekstit muuttuneet, kun pyhiä tekstejä on käytetty jopa propagandavälineenä.

Kirjan ovat toimittaneet Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan Vanhan testamentin eksegetiikan professori Martti Nissinen sekä Suomen Akatemian tiedottaja ja Tutkitusti-kirjasarjan päätoimittaja Leena Vähäkylä. Nissinen johtaa Suomen Akatemian rahoittamaa huippuyksikköä (2014-2019) Pyhät tekstit ja traditiot muutoksessa. Huippuyksikkö on rahoituksen ansiosta yksi maailman suurimmista Raamatun tutkimuksen keskuksista. Sen tutkimuksen painopisteenä on muinaisen Lähi-idän kulttuurimuutosten vaikutukset pyhiin teksteihin ja päinvastoin. Huippuyksikön tutkijat ovat kirjoittaneet kirjan luvut.

”Qumranin luolista löytyi myös erittäin huonosti säilyneitä kryptisin merkein kirjoitettuja tekstejä, joiden sisältö on pitkään ollut tutkijoille arvoitus. (…) Vuonna 2018 kansainvälinen tutkijatyhmä onnistui lukemaan näitä kryptisiä tekstejä, ja sisällöksi paljastu jotain niinkin arkista kuin yhteisön käyttämä juhlakalenteri.”

Gaudeamus ja Suomen Akatemia julkaisevat yhteistyössä Tutkitusti-kirjasarjaa.


Martti Nissinen ja Leena Vähäkylä (toim.)Kirjan kansi
Kiveen hakattu? Pyhät tekstit ja perinteet muutoksessa
Gaudeamus 2018

 

Suomen Akatemian viestintä
Veera Lyytikäinen
p. 029 5335 152
veera.lyytikäinen@aka.fi

Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa. Vuonna 2018 rahoitamme tutkimusta 444 miljoonalla eurolla. Suomen Akatemia saa osan tutkimusrahoitukseen käyttämistään varoista rahapelitoiminnan voittovaroista.  Vuonna 2018 Akatemia käyttää tieteen edistämiseen rahapelitoiminnasta saatuja varoja 70,7 miljoonaa euroa.

Viimeksi muokattu 19.4.2023

AKA_FI_vaaka_sininen_RGB.svg

Tietysti.fi on Suomen Akatemian sivusto, jolla esitellään yleistajuisesti tutkimusta ja tutkitun tiedon merkitystä. Suomen Akatemia on tieteen ja tutkimusrahoituksen asiantuntija, joka edistää tutkimuksen asemaa yhteiskunnassa.

Seuraa meitä:
facebook.svg youtube.svglinkedin.svg

Ota yhteyttä

Suomen Akatemian viestintä
viestinta@aka.fi

Lisätietoja Suomen Akatemiasta
www.aka.fi

SAAVUTETTAVUUS

Kysy tieteestä tietosuojaseloste (pdf)

Tietoja evästeistä