Vesistötutkimusta, karhuja ja laskettelua Vancouverissa

Tutkijatohtori Pauliina Louhi on ehtiväistä sorttia. Väitöskirja koskikunnostuksesta ja lohikaloista, sukeltajantutkintoa, opettaja-opintoja ja tiedeviestinnän maisterin tutkintoa. Välillä maratoneja ja muuta pientä järjestelmällistä sykkeen nostoa.

Uusin tutkimushanke on vienyt hänet Vancouveriin, jossa hän työskentelee Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa ’Sedimentoituneiden metsäpurojen kunnostus’. Professori Timo Muotkan vetämässä hankkeessa selvitetään kiintoaineen vaikutuksia virtaavien vesien eliöyhteisöihin ja toimintaan.

”Kiintoaine on luonnollinen ilmiö kaikissa vesistöissä. Ihmisten toiminta vesistöjen valuma-alueilla, kuten maa- ja metsätalous, turvetuotanto ja kaikenlainen rakentaminen lisäävät kiintoaineen huuhtoutumista vesistöihin. ” 

Uusia seurantamenetelmiä?

Kiintoaine kulkeutuu vesistöissä joko liuenneena tai vesistöjen pohjaa pitkin pyörimällä tai pomppimalla. Jälkimmäinen on meillä lähinnä hiekkaa tai humusta. Laskeutuessaan purojen pohjalle se voi tukkia lohikalojen kutupaikkoja ja heikentää siten niiden poikasten selviytymistä ja kehittymistä. Se peittää myös virtaaville vesille tärkeitä sammalkasvustoja heikentäen pohjaeläinten ja kalojen suojapaikkojen laatua.

Veteen liuenneena olevaa kiintoainetta on seurattu meillä perinteisesti keräämällä vesinäytteitä pulloon. ”Pohjaa pitkin kulkeutuvaa kiintoainetta meillä ei seurata oikeastaan ollenkaan.” Tämä on kuitenkin juuri sitä kiintoainetta, jonka esimerkiksi mökkiläiset huomaavat mökkijärvien rannoilla, kalamiehet limoittuneina puron pohjina ja kalastusvälineinä sekä luonnossa kulkijat suvantoihin kasaantuneina hiekkavalleina.”

Helposti toteutettavan ja halvan menetelmän puute on todennäköisesti syynä siihen, että seurantaa ei meillä ole olemassa. Esimerkiksi Pohjois-Amerikassa juuri tätä kiintoainetta on seurattu jo parikymmentä vuotta. Tässä hankkeessa tutkitaan myös uusia seurantamenetelmiä yhteistyössä Oulun yliopiston vesistötekniikan laboratorion kanssa.

Millaista on tutkia Kanadassa?

Maastotutkimuksista löytyy eroja Suomen ja Kanadan välillä. Karhujen ja puumien varalle täytyy Kanadassa ottaa metsälle mukaan erikoisvälineitä. Tutkijan pitää kantaa mukanaan karhujen karkottamiseen tarkoitettuja suihkeita ja huudella ympärilleen. Ryhmäjohtajan toivomuksesta tutkijoita on myös aina vähintään kaksi menossa maastoon, kuvaa Louhi.

”Suomessa maastotyöt tehdään yleensä valtion mailla, joten alueelle voi vain mennä, ellei aluetta ole suojeltu. Täällä maastotyöt tehdään UBC:n omistamassa Malcolm Knapp Research Forestissa, joka on aidattu ja vartioitu alue.”

Väitöskirja koskikunnostuksesta

Pauliina Louhen väitöstutkimus keskittyi koskikunnostuksien vaikutuksiin taimenen ja jokien pohjalla elävien selkärangattomien elämään. Oulujoen, Kiiminkijoen ja Iijoen koskia on kunnostettu tai ennallistettu viime vuosina. Tutkimuksessa selvitettiin, kuinka hyvin kunnostuksessa oli ekologisessa mielessä onnistuttu.

Pelkästään jokiuomaa kunnostamalla ei ole onnistuttu palauttamaan lohikalojen luontaista elinkiertoa, vaan vesiensuojeluun pitäisi panostaa enemmän, Louhi näkee. Kunnostuksien tuloksellisuutta tulisi myös ehdottomasti seurata, jolloin niistä voitaisiin ottaa opiksemme ja tehdä työt seuraavalla kerralla hieman paremmin.

Tiedeviestintää ja tutkimussukellusta

Pauliina on innostunut pätevöitymään oman alansa ulkopuolella varsin monipuolisesti. Väitöskirjan kanssa yhtä matkaa valmistuivat tiedeviestinnän maisteriohjelman opinnot Oulun yliopistoon. Pauliina halusi enemmän ammattitaitoa oman tieteenalansa popularisointiin ja yleensä viestintään. ”Viestinnän opintoja olen hyödyntänyt esimerkiksi kirjoittelemalla tiedeaiheisia juttuja lehtiin sekä tekemällä RKTL:n Rakennettujen jokien tutkimusohjelman viestintään liittyviä tehtäviä,” valaisee Pauliina.

Tutkijan työn ohessa Pauliina suoritti myös opettaja-opinnot ja pätevöityi ammattisukeltajaksi. ”En ole tosiaankaan pyrkinyt järjestelmällisesti tutkijaksi vaan tehnyt koko ajan siinä sivussa monenlaista. Sukeltaminen on lähinnä harrastus, mutta olen minä sitä hyödyntänyt myös työssäni muutamia kertoja.”

Eteläpohjalainen sinnikkyys, innostus ja kiinnostus maailmaan leveällä rintamalla näkyvät työn jäljessä. Ja pulppuilevat puheesta, kun tutkija innostuu selittämään.

Hyvät ja huonot puolet

Tutkimuksen vapaus, mahdollisuus kansainväliseen yhteistyöhön ja uusien tutkimustulosten löytäminen ovat Pauliinalle parasta työssä. ”Lisäksi näen, että innovatiivinen, uutta luova perustutkimus on erittäin tärkeää esimerkiksi käytännön vesiensuojelussa. Me olemme pystyneet tuottamaan sovellettavaa tietoa suoraan jokikunnostuksiin.” Huonona tutkija näkee pätkäluonteisen työn ja huolen siitä, mistä saadaan rahoitus seuraavia tutkimuksia varten. ”Silloin ei voi oikein suunnitella tulevaisuutta mitenkään pitkällä tähtäimellä.”

Mitä tutkija tekee vapaa-aikanaan?

Pauliina naurahtaa ja sanoo vastaavansa vain omasta puolestaan. ”Luen paljon, juoksen tai hiihdän vuodenajan mukaan, rullaluistelen, ratsastan ja sukellan. Jouluna olimme perheen kanssa Hawaijilla. Se on hieno paikka. Joulun jälkeen kävimme muutaman päivän laskettelemassa Whistler Blackcombin keskuksessa, joka on kahden tunnin ajomatkan päässä Vancouverista. Alueella pidettiin vuoden 2010 talviolympialaiset. Whistlerin rinteet olivat aivan loistavassa kunnossa, korkeutta niillä on parhaimmillaan 2.3 kilometriä ja päivät olivat ainakin sillä kertaa pelkkää auringonpaistetta”, Pauliina hymyilee.

Teksti: Marja Nousiainen
Kuvat: Pauliina Louhi ja Saija Koljonen