2025 Kliinisen tutkijan tehtävä
- Keskimääräinen myöntö noin 240 000 euroa / kliininen tutkija
- Hakijana on kliinisessä työssä oleva lääkäri tai kliinistä potilastyötä tekevä tutkija
Suomen Akatemia tukee kliinisessä työssä olevia lääkäreitä tai muita kliinistä potilastyötä tekeviä tutkijoita rahoittamalla osa-aikaista tutkimustyötä. Tavoitteena on edistää kliinistä tutkijanuraa yhteistyössä esimerkiksi yliopistosairaaloiden kanssa ja rohkaista kliinisessä työssä olevia lääkäreitä ja muita tutkijoita tekemään tutkimusta potilastyön ohella.
Hakijana on kliinisessä työssä oleva tohtorintutkinnon suorittanut lääkäri (LT, HLT tai ELT) tai muu tohtorintutkinnon suorittanut terveydenhuollon ammattilainen, joka tekee potilastyötä. Rahoitusta ei myönnetä professoreille tai yliopistoissa päätoimisina tutkijoina (uraportaat I-IV) toimiville.
Ennen kuin teet hakemuksen verkkoasioinnissa (SARA) tutustu huolellisesti alla olevaan hakuilmoitukseen ja rahoitusehtoihin Näin rahoitusta käytetään -sivulla. Hakuilmoituksen ja rahoitusehtojen ollessa ristiriidassa, rahoitusehtojen sisältämä teksti on aina ensisijainen. Ruotsin- tai englanninkielisen hakuilmoituksen ollessa ristiriidassa suomenkielisen hakuilmoituksen kanssa, suomenkielinen hakuilmoitus on tulkintaristiriitatilanteessa aina ensisijainen.
Lue koko hakuilmoitus alta.
Suomen Akatemian keskeisenä tehtävänä on rahoittaa korkeatasoista tieteellistä tutkimusta. Suomen Akatemian rahoittaman tutkimuksen odotetaan olevan myös tieteellisesti ja yhteiskunnallisesti vaikuttavaa sekä vastuullista.
Suomen Akatemia tukee kliinisessä työssä olevia lääkäreitä tai muita kliinistä potilastyötä tekeviä tutkijoita rahoittamalla osa-aikaista tutkimustyötä. Tavoitteena on edistää kliinistä tutkijanuraa yhteistyössä esimerkiksi yliopistosairaaloiden kanssa ja rohkaista kliinisessä työssä olevia lääkäreitä ja muita tutkijoita tekemään tutkimusta potilastyön ohella.
Hakijana on kliinisessä työssä oleva tohtorintutkinnon suorittanut lääkäri (LT, HLT tai ELT) tai muu tohtorintutkinnon suorittanut terveydenhuollon ammattilainen, joka tekee potilastyötä. Rahoitusta ei myönnetä professoreille tai yliopistoissa päätoimisina tutkijoina (uraportaat I-IV) toimiville. Kliinisellä tutkijalla voi olla samanaikaisesti meneillään akatemiahanke.
Erityisehdot ja rajoitukset
Talvihaussa Akatemia tutkii (käsittelee) samalta hakijalta vain yhden hakemuksen, joka koskee joko akatemiahanketta (mukaan lukien konsortion osahanke), akatemiaprofessorin tehtävää, akatemiatutkijan tehtävää tai kliinisen tutkijan tehtävää. Jos sama hakija jättää Akatemian verkkoasioinnissa useamman hakemuksen johonkin näistä rahoitusmuodoista tai hakee useampaa niistä, vain ensimmäiseksi saapunut hakemus tutkitaan (käsitellään).
Muut erityisehdot
Jos saat hakemuksen jättämisen jälkeen muualta rahoitusta Akatemiasta haettuun tarkoitukseen, on siitä viipymättä ilmoitettava Akatemialle.
Jos olet osallistunut haun suunnitteluun tavalla, joka tuottaa sinulle kilpailuetua muihin hakijoihin nähden, Akatemia ei tutki (käsittele) hakemustasi.
Jos olet kolmen edellisen vuoden aikana todetusti syyllistynyt tutkimusvilppiin, Akatemia ei tutki (käsittele) hakemustasi.
Mikäli hakemus sisältää Venäjä- tai Valko-Venäjä-yhteistyötä, sinun tulee ottaa huomioon Akatemian linjaukset asiasta.
Jos et ole jättänyt päättyneestä tai käynnissä olevasta Akatemian rahoittamasta hankkeesta ohjeiden mukaisesti raporttia määräaikaan mennessä, hakemus voidaan jättää tutkimatta (käsittelemättä).
Hakemusta ei tutkita (käsitellä), jos hakija tai hakemus ei täytä haulle asetettuja pätevyys- tai muita keskeisiä vaatimuksia, hakemus ei kuulu asianosaiseen hakuun, tai jos muutoin ei ole edellytyksiä asian käsittelyyn. Toimikunta tai muu luottamuselin voi jättää hakemuksen rahoittamatta tiedepoliittisiin syihin perustuen, tai jos on ilmeistä, ettei hakija jostain muusta syystä voi saada rahoitusta jätetyn hakemuksen perusteella. Lue lisää siitä, milloin Akatemia ei tutki (käsittele) hakemusta.
Jos toimit Suomen Akatemian hallituksen, tieteellisen toimikunnan tai strategisen tutkimuksen neuvoston jäsenenä, ei hakemustasi tutkita (käsitellä) toimikautesi aikana.
Akatemian hallitus päättää tutkimusrahoituspäätösten perusteista. Tutustu myös toimikuntien linjauksiin ennen hakemuksen jättämistä.
Hakemus koostuu Akatemian verkkoasioinnissa täytettävästä lomakkeesta sekä PDF-muodossa jätettävistä hakemuksen liitteistä. Sinulla on oikeus jättää hakemuksesi suomeksi tai ruotsiksi. Pyydämme kuitenkin, että jätät hakemuksesi englanniksi, koska hakemukset arvioidaan kansainvälisesti.
Ennen kuin haku aukeaa
Tarkista, voitko hakea
- Lue Kuka voi hakea -osasta, täytätkö hakukelpoisuusehdot.
Suunnittele hakemuksesi sisältöjä
- Aloita tutkimussuunnitelmasi ja ansioluettelosi laatiminen.
- Laadi yllä mainitut liitteet mallipohjille, jotka löydät alta Hakemuksen osat verkkoasioinnissa -kohdasta. Muista lukea ohjeet mallipohjan käytöstä. Mallipohjat ovat käytössäsi jo ennen haun aukeamista.
- Tutustu arviointiohjeisiin ja haun arviointilomakkeeseen. Kirjoita tutkimussuunnitelmasi siten, että arvioitsija löytää helposti vastauksen arviointikysymyksiin.
- Ota yhteyttä yhteistyökumppaneihisi. Pyydä yhteistyökirjeet hankkeen toteuttamisen kannalta keskeisiltä kansallisilta ja kansainvälisiltä yhteistyötahoilta. Ne pitää olla liitetty hakemukseesi ennen kuin hakuaika päättyy.
Suunnittele hankkeesi rahoitus
- Laadi budjetti organisaatiosi ohjeiden mukaisesti. Lue lisää haettavan rahoituksen määrästä ja ehdoista hakuilmoituksen Haettava rahoitus ja rahoituskausi -osassa.
- Ota jo nyt yhteyttä organisaatiosi tukipalveluihin, jos sinulla on budjettiin liittyviä kysymyksiä.
- Tutustu myös rahoitusehtoihimme. Jos sinulle myönnetään rahoitus, sitoudut niihin.
Kun haku aukeaa
- Rekisteröidy tai kirjaudu verkkoasiointiimme (www.aka.fi/verkkoasiointi). Tarkista ja täydennä omat tietosi. Ajantasainen sähköpostiosoitteesi on tärkeä yhteydenottoa varten.
- Verkkoasioinnissa on lomakkeen täyttöohjeet.
Hakemuksen osat verkkoasioinnissa
Hakemuksen osat on lueteltu alla. Olemme koonneet verkkosivuillemme kattavan ohjehakemiston A-Ö. Hakulomakkeen välilehdillä on myös täyttöohjeet.
- Henkilötiedot
- Yleiskuvaus: hankkeen aihe, avainsanat, tieteenalat ja suorituspaikan tiedot
- Toimikunta
- Abstrakti
- Julkinen kuvaus
- Hankkeen rahoitus ja suorituspaikan sitoumus. Katso hakuilmoituksen kohta Haettava rahoitus ja rahoituskausi.
- Yhteistyötahot: luettelo yhteistyökumppaneista. Yhteistyö kuvataan tutkimussuunnitelmassa.
- Liikkuvuus: luettelo tutkijavierailuista
- Yhteydet tutkimusinfrastruktuureihin, huippuyksiköihin ja lippulaivoihin
- Lyhyt aineistonhallintasuunnitelma
- Tutkimusetiikka
- Edistymisraportti Akatemian rahoittamista hankkeista, joista ei ole vielä jätetty loppuraporttia
- Tärkeimmät julkaisut ja muut tuotokset: hankkeen kannalta enintään 10 tärkeintä julkaisua ja enintään 10 muuta tutkimustuotosta. Täyttöohje on hakulomakkeella.
- Kliinisen työn kuvaus
Liitteet, jotka liitetään hakemuksen omilla välilehdillä:
Seuraavilla liitteillä on mallipohjat, joita sinun on käytettävä hakemusta tehdessäsi:
Muut liitteet
- Täydellinen julkaisuluettelo on pakollinen liite
- Yhteistyökirje liitetään tarvittaessa
Hakemuksen jättäminen verkkoasioinnissa
Voit jättää hakemuksesi, kun kaikki tarvittavat tiedot on täytetty ja liitetty. Järjestelmä ilmoittaa puutteista tai virheistä punaisella varoituskolmiolla.
Valtuutus-välilehdellä voit antaa toiselle henkilölle oikeudet tehdä osia hakemuksesta puolestasi tai katsella hakemustasi.
Jätä hakemuksesi ajoissa. Voit täydentää, vaihtaa liitteitä ja korjata hakemustasi aina hakuajan päättymiseen saakka.
Kliinisen tutkijan tehtävän rahoituskausi alkaa 1.9.2025 ja rahoitus myönnetään enintään neljän vuoden ajaksi.
Rahoituksella tuetaan kliinisen tutkijan palkkauskuluja osa-aikaisessa tutkimustyössä (20–50 prosenttia työajasta). Hakija ja suorituspaikka sopivat palkkauksesta suorituspaikan palkkausjärjestelmän mukaisesti. Myös työaikajärjestelyistä on sovittava etukäteen, varsinkin jos tutkimustyö ja kliininen työ tehdään eri suorituspaikoissa. Palkkaukseen tarkoitetun rahoituksen lisäksi voidaan myöntää rahoitusta myös tutkimuskuluja varten. Rahoitusta ei myönnetä muiden henkilöiden palkkaamiseen. Lyhytaikaisia tutkimus-, selvitys- tai muita tehtäviä voidaan toteuttaa ostopalveluina silloin, kun se on hankkeen toteuttamisen kannalta välttämätöntä.
Myöntösumma on ollut keskimäärin 240 000 euroa/kliininen tutkija, kun kyseessä on ollut nelivuotinen hanke.
Rahoitus toteutetaan edellyttäen, että eduskunta päättää osoittaa tarvittavat voimavarat vuoden 2025 talousarviossa.
Rahoitus myönnetään suomalaiseen suorituspaikkaan (yleensä yliopisto tai tutkimuslaitos), jonka kautta tutkimusrahoitus maksetaan.
Rahoitussuunnitelma
Suomen Akatemian tutkimusrahoitus on yleensä yhteisrahoitteista. Akatemian rahoitusosuus on enintään 70 % kaikista kustannuksista ja hakijan suorituspaikka (oma organisaatio) vastaa vähintään 30 % kaikista kustannuksista. Ennen kuin jätät hakemuksesi, sovi suorituspaikan rahoitusosuudesta oman organisaatiosi hallinnon kanssa. Hakijan vastuulla on tarkistaa omasta organisaatiostaan, soveltuuko omaksi rahoitusosuudeksi suunniteltu rahoitus tähän tarkoitukseen.
Kerro Hankkeen rahoitus -välilehdellä
- kustannusarvio, joka sisältää arvion rahoituksen vuosittaisesta tarpeesta menolajeittain.
- vuosierien kustannukset jakautuvat samassa suhteessa (esim. 70 % / 30 %) kaikkina rahoitusvuosina
- samaan hankkeeseen jo myönnetty sekä hankkeen toteutuessa suorituspaikan tarjoama rahoitus.
Kokonaiskustannuksiin tulee sisällyttää vain sellaisia kuluja, jotka kulkevat suorituspaikan kirjanpidon kautta.
Kiinnitä erityistä huomiota siihen, että kustannusarvio on realistinen ja tutkimushankkeen toteuttamisen kannalta perusteltu. Perustele merkittävimmät haettavat tutkimuskulut menolajeittain vapaatekstikentässä.
Ota huomioon kustannusarviota laatiessasi Akatemian toimikuntien linjaukset myönnettävästä rahoituksesta.
Akatemian rahoitusta voidaan hakea kattamaan esimerkiksi seuraavia tutkimuksen välittömiä kustannuksia:
- vastuullisen johtajan palkkauskulut enintään kuusi kuukautta / vuosi
- tutkimuksen toteuttamisesta aiheutuvat välttämättömät kulut
- matkakulut
- kotimainen yhteistyö ja liikkuvuus
- kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus
- kansainvälisten hankkeiden valmistelu
Akatemian rahoitusta ei voi käyttää taloudelliseen toimintaan. Lue lisää taloudellisen toimijan rahoituskelpoisuudesta.
Valtionavustusta voidaan myöntää vain erittäin painavista syistä palkkakustannuksiin, jos hakijalla on valtionavustuslain (688/2001) 7 §:n 2 momentissa tarkoitettuja esteitä, jotka liittyvät laittoman työvoiman palkkaamiseen.
Tutkimusryhmän palkkaus
Rahoitusta ei myönnetä muiden henkilöiden palkkaamiseen. Lyhytaikaisia tutkimus-, selvitys- tai muita tehtäviä voidaan toteuttaa ostopalveluina, jos se on hankkeen toteuttamisen kannalta välttämätöntä.
Liikkuvuustuki
Voit hakea liikkuvuustukea hakemuksessa tutkimussuunnitelman toteuttamiseen liittyvinä tutkimuskuluina. Liikkuvuustukea haetaan suorituspaikan omien käytäntöjen mukaisesti. Lisätietojen saamiseksi sinun kannattaa olla yhteydessä suorituspaikan henkilöstö- ja taloushallintoon.
Liikkuvuustukea haetaan hakemuslomakkeen Hankkeen rahoitus -välilehdellä, kohdassa Matkakustannukset. Liikkuvuustuki on perusteltava. Lue lisää liikkuvuustuesta rahoitusehdoista.
Edellytykset suorituspaikalta
Tutkimuksen suorituspaikka on suomalainen tutkimusorganisaatio kuten yliopisto, tutkimuslaitos tai muu tutkimusorganisaatio.
Akatemia edellyttää, että tutkimuksen suorituspaikka takaa hankkeen toteuttamisen tavanomaiset perusedellytykset, jotka määräytyvät tutkimuksen luonteen perusteella. Nämä ovat samat kuin laitoksen muilla tutkijoilla. Näitä ovat työskentely- ja laboratoriotilat, laitteet (mukaan lukien tietotekniset laitteet) sekä tietoliikenne-, puhelin-, posti-, kopiointi- ja kirjastopalvelujen käyttömahdollisuus.
Vertaisarvioitujen artikkeleiden välittömästi avoimeksi saattamisen kulut sisältyvät suorituspaikkojen yleiskustannuksiin. Tutkimusaineistojen säilyttämisen ja avaamisen kulut katsotaan kuuluvan tutkimushankkeen suorituspaikan yleiskustannuksiin ja ne voidaan vain poikkeuksellisesti ja perustellusta syystä hyväksyä Akatemian tutkimusrahoituksesta katettaviksi tutkimuskuluiksi. Suorituspaikka sitoutuu myös siihen, että aineistonhallintasuunnitelma on toteutettavissa suorituspaikassa ja toimenpiteet noudattavat hyvää aineistonhallintatapaa. Myönteisen rahoituspäätöksen jälkeen suorituspaikka hyväksyy myös hankkeeseen liittyvän aineistonhallintasuunnitelman.
Vastaanottaessaan tutkimusrahoituksen suorituspaikka vastaa siitä, että mahdolliset tutkimuksen tekemiseen tarvittavat eettisten toimikuntien lausunnot ja -luvat on hankittu ennen hankkeen alkamista. Suorituspaikka myös vastaa siitä, ettei hakija ole kolmen edellisen vuoden aikana todetusti syyllistynyt tutkimusvilppiin.
Hakemuksessa ilmoitetaan suorituspaikan yleiskustannusosuus, henkilösivukustannukset ja tehollisen työajan kerroin. Suorituspaikka ylläpitää näitä tietoja verkkoasioinnissa suorituspaikan tiedoissa. Kertoimet ilmoitetaan prosentteina.
Kun suorituspaikka on yliopisto tai tutkimuslaitos, rahoitus haetaan yleensä arvonlisäverollisena. Suorituspaikan taloushallinto antaa tarkemmat ohjeet arvonlisäverokäytännöstä. Akatemia voi rahoittaa arvonlisävero-osuudet tietyin ehdoin (katso Arvonlisävero ohjehakemistosta A-Ö ja tutustu ohjeistukseen rahoitusehdoissa).
Lue lisää suorituspaikan ohjeista ja sitoumuksista.
Hakemuksen jättäminen ja täydentäminen
Hakuaika on ehdoton. Hakemus, joka ei ole saapunut Akatemiaan määräaikaan mennessä, jätetään tutkimatta (käsittelemättä). Haku päättyy 8.1.2025 klo 16.15 Suomen aikaa.
Jätä hakemus hyvissä ajoin ennen hakuajan päättymistä. Voit jättää vain sellaisen hakemuksen, jossa on kaikki pakollisiksi määritellyt tiedot ja liitteet. Hakija on vastuussa siitä, että hakemuksen liitteet ovat sisällöltään asianmukaisia.
Voit muokata ja täydentää jätettyä hakemustasi hakuajan päättymiseen saakka. Voit esimerkiksi vaihtaa hakemuksen liitteitä. Jos huomaat hakuajan päätyttyä merkittäviä puutteita hakemuksessasi, ota välittömästi yhteyttä Akatemian helpdeskiin (www.aka.fi/kysy), jolloin hakemus voidaan avata täydennettäväksi. Arviointiprosessin käynnistyttyä täydennyksiä ei voida enää ottaa huomioon. Tyypillisesti hakemuksen arviointi alkaa 1–2 viikon kuluttua haun päättymisestä.
Akatemia voi pyytää hakijaa täydentämään hakemustaan. Saat täydennyspyynnöstä ilmoituksen sähköpostiisi. Jos et ole täydentänyt hakemustasi määräaikaan mennessä tai hakemus on yhden täydennyspyynnön jälkeen olennaisilta osin puutteellinen, hakemus voidaan jättää tutkimatta (käsittelemättä). Huolehdithan, että sähköpostiosoitteesi on ajan tasalla.
Hakemuksen vireille tulo
Hakija vastaa, että hakemus saapuu perille hakuajan päättymiseen mennessä (Hallintolain 17 § ja sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain 8 §). Hakemuksen katsotaan olevan vireillä, kun verkkoasioinnin lomake ja asioinnissa pakollisiksi määritellyt liitteet on jätetty verkkoasiointiin. Saat asiointijärjestelmästä sähköpostin, jos hakemuksen jättäminen on onnistunut.
Hakemuksen julkisuus, tietosuoja
Hakemus liitteineen on julkinen asiakirja lukuun ottamatta lähtökohtaisesti salassa pidettäviä tutkimussuunnitelmaa, aiesuunnitelmaa, abstraktia ja edistymisraporttia. Tästä syystä esimerkiksi ansioluettelossa ei tule ilmoittaa salassa pidettäviä tietoja. Julkisuus perustuu lakiin viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999).
Akatemian toiminnassa noudatetaan tietosuojalainsäädäntöä. Hakija vastaa hakemukseen sisältyvien henkilötietojen luovutuksesta ja tarvittaessa näihin liittyvien suostumusten pyytämisestä asianosaisilta. Tutkimusrahoituksen henkilörekisterin osalta EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (2016/679) mukainen tietosuojaseloste löytyy Akatemian verkkosivuilta kohdassa Tietosuojaselosteet.
Akatemian rahoitus perustuu vertaisarviointiin. Akatemia käyttää hakemusten arvioijina pääosin ulkomaisia asiantuntijoita, joista paneelit koostuvat.
Hakemusten arviointi on kaksivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa asiantuntijoilta pyydetään hakemukselle vähintään kaksi yksittäistä lausuntoa. Jos ainakin yksi asiantuntija on antanut kokonaisarvosanan 5 tai 6, hakemukset arvioidaan vielä paneelissa. Paneelissa kokonaisarvosanan 5 tai 6 saaneet hakemukset sijoitetaan paremmuusjärjestykseen.
Arvioinnissa noudatettavia periaatteita ovat läpinäkyvyys, integriteetti, tasapuolisuus, pätevyys ja monimuotoisuus. Lue lisää vastuullisesta tutkijanarvioinnista.
Arviointipaneeli
Kliinisen tutkijan tehtävän hakemukset arvioidaan talvihaussa 2025 arviointipaneelissa 41 (Clinical researcher). Hakijan ei tarvitse valita paneelia, vaan hakemus ohjautuu automaattisesti tähän paneeliin.
Arviointikriteerit
- Tutkimussuunnitelmassa kuvatun tutkimuksen tieteellinen laatu, innovatiivisuus ja uutuusarvo sekä vaikuttavuus tiedeyhteisössä
- Tutkimussuunnitelman toteuttamiskelpoisuus (ml. vastuullinen tiede)
- Hakijan / tutkimusryhmän pätevyys hankkeen toteuttamiseksi sekä mahdollinen tutkijankoulutus
- Tutkimusympäristön ja yhteistyöverkostojen laatu (ml. tutkijoiden liikkuvuus)
- Kuvatun tutkimuksen soveltuvuus rahoitusmuodon mahdollisiin erityistavoitteisiin (ml. yhteiskunnallinen vaikuttavuus)
Tutustu arviointikysymyksiin ja -ohjeisiin verkkosivuillamme. Arviointiohjeet, -lomakkeet ja arvioinnin periaatteet ovat vain englanniksi.
Rahoituspäätösten valmistelu perustuu arviointilausuntoihin ja paneelien tekemään paremmuusjärjestykseen. Lisäksi valmistelussa otetaan huomioon Akatemian Tutkimusrahoituspäätösten perusteet -asiakirja ja muut toimintaa ohjaavat linjaukset. Lue lisää siitä, miten rahoituspäätökset tehdään.
Toimikuntakohtaiset linjaukset päivitetään ennen kuin haku aukeaa kunkin toimikunnan verkkosivuille. Tutustu toimikunnan linjauksiin ennen hakemuksen jättämistä.
Toimikunnat tekevät rahoituspäätökset kesäkuussa 2025.
Kun rahoituspäätös on tehty, saat siitä automaattisen ilmoituksen sähköpostiisi. Voit viestin saatuasi kirjautua omilla tunnuksillasi verkkoasiointiin, josta löydät rahoituspäätöksen ja päätöksen perustelun. Verkkoasioinnista löydät myös hakemuksesta annetun arviointilausunnon (tai lausunnot), joka voi sisältää hakemuksen paremmuussijoituksen paneelissa (annetaan parhaiten menestyneille hakemuksille).
Rahoituksen vastaanottaminen
Jos rahoituspäätös on myönteinen, sen liitteenä on rahoitusehdot. Siinä on ohjeet rahoituksen vastaanottamiseen (luku 1.2).
- Yhteydenotot ensisijaisesti Akatemian helpdeskin kautta: www.aka.fi/kysy – valitse Hakuneuvonta, ei-temaattiset haut.
- Verkkoasioinnin teknisissä kysymyksissä ota yhteyttä helpdeskin kautta: www.aka.fi/kysy – valitse Verkkoasiointi ja muut tekniset kysymykset.
- Akatemian puhelinvaihde on 029 533 5000.
- Tutustu talvihaun Ask & Apply -webinaarien aikatauluun ja materiaaleihin.
- Tutustu myös usein kysyttyihin kysymyksiin.