2025 Hyvinvointialueiden T&K-toiminnan ja -yhteistyön vahvistamisen haku
- Rahoituksen tarkoituksena on vahvistaa sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyöalueiden ja muiden T&K-toimijoiden välistä yhteistyötä
- Rahoitusta voi hakea konsortio, jota johtaa yliopistollista sairaalaa ylläpitävä hyvinvointialue tai HUS-yhtymä
- Yhdelle konsortiolle voidaan myöntää enintään 800 000 euroa. Myönnettävä rahoitus on käytettävä 100 % T&K-toimintaan
Hyvinvointialueiden tutkimus- ja kehittämistoiminnan (T&K-toiminnan) vahvistamisen rahoituksella on tarkoituksena vahvistaa sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyöalueiden ja alueiden muiden tutkimustoimijoiden välistä yhteistyötä. Rahoituksen tavoitteena on edistää hyvinvointialueiden T&K-toimintaa ja vahvistaa sitä koskevaa yhteistyötä uudistetuissa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän rakenteissa. T&K-toiminta on hyvinvointialueilla ja niiden yhteistyöalueilla ollut rakentumassa ja rakentunut aiempien erityisvastuualueiden rakenteiden pohjalle. Tutkittu tieto ja vaikuttava T&K-toiminta luovat pohjan hyvinvoinnin ja terveyden edistämiselle ja palvelujen kehittämiselle.
Hyvinvointialueiden tutkimus- ja kehittämistoiminnan (T&K) vahvistamisen rahoituksen tarkoituksena on lisätä hyvinvointialueiden yhteistyötä alueiden muiden hyvinvointialueiden, yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja valtion tutkimuslaitosten kanssa. Tutkimuksen ja kehitystyön avulla tavoitellaan paitsi korkeampaa sote-sektorin tuottavuutta myös nykyistä parempaa hoidon laatua.
Hakijana on organisaatio ja hakemukset ovat organisaatioiden muodostamia konsortiohakemuksia. Konsortion johtajana rahoitusta hakee yliopistollista sairaalaa ylläpitävä hyvinvointialue tai HUS-yhtymä. Konsortiossa tulee olla vähintään kolme osapuolta mukaan lukien konsortion johtaja. Konsortiossa on yliopistollista sairaalaa ylläpitävän hyvinvointialueen lisäksi vähintään yksi toinen hyvinvointialue sekä vähintään yksi seuraavista: yliopisto, ammattikorkeakoulu tai valtion tutkimuslaitos.
Konsortion osahankkeiden T&K-toiminnasta vastaavilla henkilöillä (vastuullinen johtaja) tulee olla tohtorin tutkinto.
Ennen kuin teet hakemuksen verkkoasioinnissa (SARA) tutustu huolellisesti alla olevaan hakuilmoitukseen ja rahoitusehtoihin Näin rahoitusta käytetään -sivulla. Jos hakuilmoitus ja rahoitusehdot ovat ristiriidassa keskenään, rahoitusehtojen sisältämä teksti on aina ensisijainen. Jos ruotsin- tai englanninkielisen hakuilmoitus on ristiriidassa suomenkielisen hakuilmoituksen kanssa, suomenkielinen hakuilmoitus on tulkintaristiriitatilanteessa aina ensisijainen.
Lue koko hakuilmoitus alta.
Suomen Akatemian keskeisenä tehtävänä on rahoittaa korkeatasoista tieteellistä tutkimusta. Suomen Akatemian rahoittaman tutkimuksen odotetaan olevan myös tieteellisesti ja yhteiskunnallisesti vaikuttavaa sekä vastuullista.
Suomen Akatemia myöntää kertaluonteisesti 8 M€ hyvinvointialueiden T&K-toiminnan ja -yhteistyön vahvistamiseen vuonna 2025. Tarkoituksena on vahvistaa sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyöalueiden ja alueiden muiden tutkimustoimijoiden välistä yhteistyötä. Rahoituksen tavoitteena on edistää hyvinvointialueiden T&K-toimintaa ja vahvistaa sitä koskevaa yhteistyötä uudistetuissa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän rakenteissa. T&K-toiminta on hyvinvointialueilla ja niiden yhteistyöalueilla ollut rakentumassa ja rakentunut aiempien erityisvastuualueiden rakenteiden pohjalle. Tutkittu tieto ja vaikuttava T&K-toiminta luovat pohjan hyvinvoinnin ja terveyden edistämiselle ja palvelujen kehittämiselle.
Haettava rahoitus on käytettävä tuloksiltaan julkiseen T&K-toimintaan. Tutkimus- ja kehittämistoiminnalla (T&K) tarkoitetaan yleisesti systemaattista toimintaa tiedon lisäämiseksi ja tiedon käyttämistä uusiin sovelluksiin. Tavoitteena on luoda jotakin olennaisesti uutta. T&K-toiminta kattaa perustutkimuksen, soveltavan tutkimuksen ja kehittämistyön. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot (T&K-menot) sisältävät T&K-toimintaan kohdistuneet palkkausmenot, ostetut palvelut, muut käyttömenot ja hankintamenot.
Rahoituksen tarkoituksena on lisätä hyvinvointialueiden yhteistyötä alueiden muiden hyvinvointialueiden, yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja valtion tutkimuslaitosten kanssa. Näin ollen vain konsortiot voivat hakea rahoitusta. Konsortion osapuolina tulee olla vähintään kolme osapuolta, joista yliopistollista sairaalaa ylläpitävä hyvinvointialue koordinoi hanketta. Lisäksi konsortion osapuolina on vähintään yksi toinen hyvinvointialue sekä vähintään yksi seuraavista: yliopisto, ammattikorkeakoulu tai valtion tutkimuslaitos. Näiden lisäksi konsortiota voi vahvistaa tekemällä yhteistyötä alueen muiden toimijoiden kanssa (esim. järjestöt, kunnat ja yritykset).
Tutkimuksen ja kehitystyön avulla tavoitellaan paitsi korkeampaa sote-sektorin tuottavuutta myös nykyistä parempaa hoidon laatua ja T&K-toiminnan laajempaa yhteiskunnallista vaikuttavuutta.
Hakijana on organisaatio ja hakemukset ovat organisaatioiden muodostamia konsortiohakemuksia. Konsortion johtajana rahoitusta hakee yliopistollista sairaalaa ylläpitävä hyvinvointialue tai HUS-yhtymä. Konsortiossa tulee olla vähintään kolme osapuolta mukaan lukien konsortion johtaja. Konsortiossa on yliopistollista sairaalaa ylläpitävän hyvinvointialueen lisäksi vähintään yksi toinen hyvinvointialue sekä vähintään yksi seuraavista: yliopisto, ammattikorkeakoulu tai valtion tutkimuslaitos.
Yhdeltä yhteistyöalueelta voi tulla konsortiohakemuksia korkeintaan kaksi kertaa hyvinvointialueiden määrä (Pohjois-Suomen yhteistyöalue 8 kpl, Itä-Suomen 8 kpl, Sisä-Suomen 6 kpl, Länsi-Suomen 6 kpl ja Etelä-Suomen 18 kpl). Jokainen yhteistyöalue huolehtii, ettei hakemuksia tule enempää kuin sallittu määrä. Viimeiseksi jätetyt sallitun määrän ylittävät hakemukset jätetään tutkimatta (käsittelemättä).
Konsortiohakemuksella tarkoitetaan yhteisen hankesuunnitelman ympärille rakennettua hakemusta, jossa jokainen konsortion osapuoli hakee rahoitusta Akatemialta. Akatemia käsittelee konsortiohakemuksen yhtenä kokonaisuutena, vaikka rahoitus myönnetäänkin erikseen kullekin osahankkeelle. Konsortion kokoonpanoa ei voi muuttaa hakuajan päätyttyä. Tutustu konsortiohakemuksen ohjeisiin ohjehakemisto A-Ö:ssä.
Hakemuksen tekemisen aloittaa yliopistollista sairaalaa ylläpitävän hyvinvointialueen T&K-toiminnasta vastaava henkilö tai alueen valtuuttama vastuuhenkilö. Konsortion osapuolien hakemukset täyttää T&K-toiminnasta vastaavat henkilöt tai toimijoiden valtuuttamat vastuuhenkilöt. Konsortion hakemuksen jättää koko konsortion puolesta koordinoiva yliopistollista sairaalaa ylläpitävän hyvinvointialueen T&K-toiminnasta vastaava henkilö tai alueen valtuuttama vastuuhenkilö.
Vastuuhenkilö voi valtuuttaa yhden tai useamman henkilön katselemaan tai muokkaamaan verkkoasioinnissa luomaansa keskeneräistä hakemusta. Valtuutus annetaan verkkoasioinnissa Valtuutus (Authorisation) -välilehdellä. Huomaa, että valtuutus on voimassa vain haun ollessa auki.
Konsortion osahankkeiden T&K-toiminnasta vastaavilla henkilöillä (vastuullinen johtaja) tulee olla tohtorin tutkinto. Lisäksi hakijoilla tulee olla kiinteät yhteydet Suomeen monivuotisen tutkimushankkeen toteuttamiseksi, ja yhteyksien tulee käydä ilmi hakemuksesta.
Hakemuksen vastuullista johtajaa ei voi vaihtaa hakemuksen käsittelyprosessin aikana (hakuajan päätyttyä mutta ennen päätöksentekoa). Tästä voi olla poikkeuksena ainoastaan vastuullisen johtajan menehtyminen.
Erityisehdot ja rajoitukset
Muut erityisehdot
Jos saat hakemuksen jättämisen jälkeen muualta rahoitusta Akatemiasta haettuun tarkoitukseen, on siitä viipymättä ilmoitettava Akatemialle.
Jos olet osallistunut haun suunnitteluun tavalla, joka tuottaa sinulle kilpailuetua muihin hakijoihin nähden, Akatemia ei tutki (käsittele) hakemustasi.
Jos olet kolmen edellisen vuoden aikana todetusti syyllistynyt tutkimusvilppiin, Akatemia ei tutki (käsittele) hakemustasi.
Mikäli hakemus sisältää Venäjä- tai Valko-Venäjä-yhteistyötä, sinun tulee ottaa huomioon Akatemian linjaukset asiasta.
Jos et ole jättänyt päättyneestä tai käynnissä olevasta Akatemian rahoittamasta hankkeesta ohjeiden mukaisesti raporttia määräaikaan mennessä, hakemus voidaan jättää tutkimatta (käsittelemättä).
Yhdeltä yhteistyöalueelta voi tulla konsortiohakemuksia korkeintaan kaksi kertaa hyvinvointialueiden määrä (Pohjois-Suomen yhteistyöalue 8 kpl, Itä-Suomen 8 kpl, Sisä-Suomen 6 kpl, Länsi-Suomen 6 kpl ja Etelä-Suomen 18 kpl). Jokainen yhteistyöalue huolehtii, ettei hakemuksia tule enempää kuin sallittu määrä. Viimeiseksi jätetyt sallitun määrän ylittävät hakemukset jätetään tutkimatta.
Hakemusta ei tutkita (käsitellä), jos hakija tai hakemus ei täytä haulle asetettuja pätevyys- tai muita keskeisiä vaatimuksia, hakemus ei kuulu asianosaiseen hakuun, tai jos muutoin ei ole edellytyksiä asian käsittelyyn. Toimikunta tai muu luottamuselin voi jättää hakemuksen rahoittamatta tiedepoliittisiin syihin perustuen, tai jos on ilmeistä, ettei hakija jostain muusta syystä voi saada rahoitusta jätetyn hakemuksen perusteella. Lue lisää siitä, milloin Akatemia ei tutki (käsittele) hakemusta.
Jos toimit Suomen Akatemian hallituksen, tieteellisen toimikunnan tai strategisen tutkimuksen neuvoston jäsenenä, ei hakemustasi tutkita (käsitellä) toimikautesi aikana.
Akatemian hallitus päättää tutkimusrahoituspäätösten perusteista.
Hakemus koostuu Akatemian verkkoasioinnissa täytettävästä lomakkeesta sekä PDF-muodossa jätettävistä hakemuksen liitteistä. Sinulla on oikeus jättää hakemuksesi suomeksi tai ruotsiksi. Pyydämme kuitenkin, että jätät hakemuksesi englanniksi, koska hakemukset arvioidaan kansainvälisesti.
Ennen kuin haku aukeaa
Tarkista, voitko hakea
- Lue Kuka voi hakea -osasta, täytätkö hakukelpoisuusehdot.
Suunnittele hakemuksesi sisältöjä
- Aloita hankesuunnitelmasi ja ansioluettelosi laatiminen.
- Laadi yllä mainitut liitteet mallipohjille, jotka löydät alta Hakemuksen osat verkkoasioinnissa -kohdasta. Muista lukea ohjeet mallipohjan käytöstä. Mallipohjat ovat käytössäsi jo ennen haun aukeamista.
- Tutustu arviointiohjeisiin ja haun arviointilomakkeeseen. Kirjoita hankesuunnitelmasi siten, että arvioitsija löytää helposti vastauksen arviointikysymyksiin.
- Ota yhteyttä yhteistyökumppaneihisi. Pyydä yhteistyökirjeet hankkeen toteuttamisen kannalta keskeisiltä kansallisilta ja kansainvälisiltä yhteistyötahoilta. Ne pitää olla liitetty hakemukseesi ennen kuin hakuaika päättyy.
Suunnittele hankkeesi rahoitus
- Laadi budjetti organisaatiosi ohjeiden mukaisesti. Lue lisää haettavan rahoituksen määrästä ja ehdoista hakuilmoituksen Haettava rahoitus ja rahoituskausi -osassa.
- Ota jo nyt yhteyttä organisaatiosi tukipalveluihin, jos sinulla on budjettiin liittyviä kysymyksiä.
- Tutustu myös rahoitusehtoihimme. Jos sinulle myönnetään rahoitus, sitoudut niihin.
Kun haku aukeaa
- Rekisteröidy tai kirjaudu verkkoasiointiimme (aka.fi/verkkoasiointi). Tarkista ja täydennä omat tietosi. Ajantasainen sähköpostiosoitteesi on tärkeä yhteydenottoa varten.
- Verkkoasioinnissa on lomakkeen täyttöohjeet.
Lue konsortiohakemuksen ohjeet ennen kuin ryhdyt laatimaan hakemusta.
Hakemuksen osat verkkoasioinnissa
Hakemuksen osat on lueteltu alla. Olemme koonneet verkkosivuillemme kattavan ohjehakemiston A-Ö. Hakulomakkeen välilehdillä on myös täyttöohjeet.
- Yleiskuvaus: hankkeen aihe, avainsanat, tieteenalat ja suorituspaikan tiedot
- Konsortion osapuolet: Konsortiohakemuksessa konsortion johtaja nimeää osahankkeiden johtajat.
- Abstrakti
- Julkinen kuvaus
- Hankkeen rahoitus ja suorituspaikan sitoumus. Katso hakuilmoituksen kohta Haettava rahoitus ja rahoituskausi.
- Yhteistyötahot: luettelo yhteistyökumppaneista. Yhteistyö kuvataan hankesuunnitelmassa.
- Liikkuvuus: luettelo mahdollisista tutkijavierailuista
- Yhteydet tutkimusinfrastruktuureihin, huippuyksiköihin ja lippulaivoihin
- Lyhyt aineistonhallintasuunnitelma
- Tutkimusetiikka
- Tärkeimmät julkaisut ja muut tuotokset. Konsortion johtaja ilmoittaa yhteensä enintään kymmenen yhteisesti sovittua hankkeen kannalta tärkeintä (osahankkeiden T&K-toiminnasta vastaavien henkilöiden, ml. konsortion johtaja) omaa julkaisua ja yhteensä enintään kymmenen tärkeintä konsortion jäsenten omaa muuta tutkimustuotosta perusteluineen. Täyttöohje on hakulomakkeella.
Liitteet, jotka liitetään hakemuksen omilla välilehdillä:
Seuraavilla liitteillä on mallipohjat, joita sinun on käytettävä hakemusta tehdessäsi:
- Hankesuunnitelma
- Ansioluettelo: Konsortion osahankkeiden T&K-toiminnasta vastaavien henkilöiden ansioluettelo (yksi / osahanke, ml. konsortion johtaja)
Muut liitteet
- Yhteistyökirje liitetään tarvittaessa
Hakemuksen jättäminen verkkoasioinnissa
Voit jättää hakemuksesi, kun kaikki tarvittavat tiedot on täytetty ja liitetty. Järjestelmä ilmoittaa puutteista tai virheistä punaisella varoituskolmiolla.
Konsortion yhteisen hakemuksen jättää koko konsortion puolesta koordinoiva yliopistollista sairaalaa ylläpitävän hyvinvointialueen T&K-toiminnasta vastaava henkilö tai alueen valtuuttama vastuuhenkilö (konsortion johtaja). Hän voi jättää hakemuksen (Submit application) vasta, kun kaikki osahankkeet ovat merkinneet omat hakemuksensa valmiiksi (Tag as complete).
Valtuutus-välilehdellä voit antaa toiselle henkilölle oikeudet tehdä osia hakemuksesta puolestasi tai katsella hakemustasi.
Jätä hakemuksesi ajoissa. Voit täydentää, vaihtaa liitteitä ja korjata hakemustasi aina hakuajan päättymiseen saakka.
Rahoituskausi alkaa 1.1.2026 ja päättyy viimeistään 31.12.2028.
Enimmäismyöntö on 800 000 euroa koko konsortiolle. Rahoitusta on varattu 8 miljoonaa euroa.
Suosituksena on koostaa kustannusarvio siten, että yliopistollista sairaalaa ylläpitävän hyvinvointialueen tai HUS-yhtymän osuus haetusta kokonaisrahoituksesta on korkeintaan 50 % ja muiden konsortion osapuolien rahoitus on yhteensä vähintään 50 %. Jos tästä poiketaan, asia tulee perustella kattavasti hakemuksessa.
Haettava rahoitus on käytettävä tuloksiltaan julkiseen T&K-toimintaan. Tutkimus- ja kehittämistoiminnalla (T&K) tarkoitetaan yleisesti systemaattista toimintaa tiedon lisäämiseksi ja tiedon käyttämistä uusiin sovelluksiin. Tavoitteena on luoda jotakin olennaisesti uutta. T&K-toiminta kattaa perustutkimuksen, soveltavan tutkimuksen ja kehittämistyön. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot (T&K-menot) sisältävät T&K-toimintaan kohdistuneet palkkausmenot, ostetut palvelut, muut käyttömenot ja hankintamenot.
Rahoitus myönnetään suomalaiseen suorituspaikkaan, jonka kautta rahoitus maksetaan.
Hankkeen vastuullisella johtajalla tulee olla kiinteät yhteydet Suomeen monivuotisen tutkimushankkeen toteuttamiseksi.
Suomen Akatemia edellyttää hankkeilta tilintarkastusta. Suorituspaikka toimittaa Akatemialle tilintarkastajan tarkastusraportin rahoituksen käytöstä hankkeessa. Jokainen rahoituspäätöksen saanut konsortion osapuoli toimittaa Akatemialle erillisen tilintarkastajan tarkastusraportin. Tilintarkastajan raportti on toimitettava kolmen kuukauden kuluessa rahoituskauden päättymisestä Akatemian kirjaamoon.
Rahoitussuunnitelma
Rahoituksessa sovelletaan kokonaiskustannusmallia. Akatemian rahoitus on 100-prosenttista, joten suorituspaikoilta ei edellytetä omarahoitusosuutta.
Kerro Hankkeen rahoitus -välilehdellä
- kustannusarvio, joka sisältää arvion rahoituksen vuosittaisesta tarpeesta menolajeittain.
Kokonaiskustannuksiin tulee sisällyttää vain sellaisia kuluja, jotka kulkevat suorituspaikan kirjanpidon kautta.
Kiinnitä erityistä huomiota siihen, että kustannusarvio on realistinen ja tutkimushankkeen toteuttamisen kannalta perusteltu. Perustele merkittävimmät haettavat tutkimuskulut menolajeittain vapaatekstikentässä.
Haettava rahoitus on käytettävä tuloksiltaan julkiseen T&K-toimintaan. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot (T&K-menot) sisältävät T&K-toimintaan kohdistuneet palkkausmenot, ostetut palvelut, muut käyttömenot ja hankintamenot.
Akatemian rahoitusta ei voi käyttää taloudelliseen toimintaan. Lue lisää taloudellisen toimijan rahoituskelpoisuudesta.
Valtionavustusta voidaan myöntää vain erittäin painavista syistä palkkakustannuksiin, jos hakijalla on valtionavustuslain (688/2001) 7 §:n 2 momentissa tarkoitettuja esteitä, jotka liittyvät laittoman työvoiman palkkaamiseen.
Suomen Akatemian rahoituksella työskentelevän henkilöstön tulee pääsääntöisesti olla palvelussuhteessa. Lyhytaikaisia tutkimus-, selvitys- tai muita tehtäviä voidaan toteuttaa myös ostopalveluina, joiden kesto on pääsääntöisesti enintään kuusi kuukautta.
Edellytykset suorituspaikalta
Hankesuunnitelman suorituspaikka on suomalainen toimija kuten yliopistollista sairaalaa ylläpitävä hyvinvointialue tai HUS-yhtymä, muu hyvinvointialue, yliopisto, ammattikorkeakoulu tai valtion tutkimuslaitos.
Akatemia edellyttää, että suorituspaikka takaa hankkeen toteuttamisen tavanomaiset perusedellytykset, jotka määräytyvät T&K-toiminnan luonteen perusteella. Nämä ovat samat kuin laitoksen muilla T&K-toimijoilla. Näitä ovat työskentely- ja laboratoriotilat, laitteet (mukaan lukien tietotekniset laitteet) sekä tietoliikenne-, puhelin-, posti-, kopiointi- ja kirjastopalvelujen käyttömahdollisuus.
Vertaisarvioitujen artikkeleiden välittömästi avoimeksi saattamisen kulut sisältyvät suorituspaikkojen yleiskustannuksiin. Tutkimusaineistojen säilyttämisen ja avaamisen kulut katsotaan kuuluvan tutkimushankkeen suorituspaikan yleiskustannuksiin ja ne voidaan vain poikkeuksellisesti ja perustellusta syystä hyväksyä Akatemian tutkimusrahoituksesta katettaviksi tutkimuskuluiksi. Suorituspaikka sitoutuu myös siihen, että aineistonhallintasuunnitelma on toteutettavissa suorituspaikassa ja toimenpiteet noudattavat hyvää aineistonhallintatapaa. Myönteisen rahoituspäätöksen jälkeen suorituspaikka hyväksyy myös hankkeeseen liittyvän aineistonhallintasuunnitelman.
Vastaanottaessaan tutkimusrahoituksen suorituspaikka vastaa siitä, että mahdolliset tutkimuksen tekemiseen tarvittavat eettisten toimikuntien lausunnot ja -luvat on hankittu ennen hankkeen alkamista. Suorituspaikka myös vastaa siitä, ettei hakija ole kolmen edellisen vuoden aikana todetusti syyllistynyt tutkimusvilppiin.
Hakemuksessa ilmoitetaan suorituspaikan yleiskustannusosuus, henkilösivukustannukset ja tehollisen työajan kerroin. Suorituspaikka ylläpitää näitä tietoja verkkoasioinnissa suorituspaikan tiedoissa. Kertoimet ilmoitetaan prosentteina.
Kun suorituspaikka on yliopisto tai tutkimuslaitos, rahoitus haetaan yleensä arvonlisäverollisena. Suorituspaikan taloushallinto antaa tarkemmat ohjeet arvonlisäverokäytännöstä. Akatemia voi rahoittaa arvonlisävero-osuudet tietyin ehdoin (katso Arvonlisävero ohjehakemistosta A-Ö ja tutustu ohjeistukseen rahoitusehdoissa).
Hakemuksen jättäminen ja täydentäminen
Hakuaika on ehdoton ja koskee koko konsortiota. Hakemus, joka ei ole saapunut Akatemiaan määräaikaan mennessä, jätetään tutkimatta (käsittelemättä). Haku päättyy 14.5.2025 klo 16.15 Suomen aikaa.
Yhdeltä yhteistyöalueelta voi tulla konsortiohakemuksia korkeintaan kaksi kertaa hyvinvointialueiden määrä (Pohjois-Suomen yhteistyöalue 8 kpl, Itä-Suomen 8 kpl, Sisä-Suomen 6 kpl, Länsi-Suomen 6 kpl ja Etelä-Suomen 18 kpl). Jokainen yhteistyöalue huolehtii, ettei hakemuksia tule enempää kuin sallittu määrä. Viimeiseksi jätetyt sallitun määrän ylittävät hakemukset jätetään tutkimatta.
Konsortion yhteisen hakemuksen jättää konsortion johtaja. Hän voi jättää hakemuksen (Submit application) vasta, kun kaikkien osahankkeiden johtajat ovat merkinneet omat hakemuksensa valmiiksi (Tag as complete). Konsortion johtaja voi haun ollessa auki palauttaa konsortion osahankehakemuksen keskeneräiseksi täydennyksiä varten.
Jätä hakemus hyvissä ajoin ennen hakuajan päättymistä. Voit jättää vain sellaisen hakemuksen, jossa on kaikki pakollisiksi määritellyt tiedot ja liitteet. Hakija on vastuussa siitä, että hakemuksen liitteet ovat sisällöltään asianmukaisia.
Voit muokata ja täydentää jätettyä hakemustasi hakuajan päättymiseen saakka. Voit esimerkiksi vaihtaa hakemuksen liitteitä. Jos huomaat hakuajan päätyttyä merkittäviä puutteita hakemuksessasi, ota välittömästi yhteyttä Akatemian helpdeskiin (www.aka.fi/kysy - valitse Hakuneuvonta, temaattiset haut.), jolloin hakemus voidaan avata täydennettäväksi. Arviointiprosessin käynnistyttyä täydennyksiä ei voida enää ottaa huomioon. Tyypillisesti hakemuksen arviointi alkaa 1–2 viikon kuluttua haun päättymisestä.
Akatemia voi pyytää hakijaa täydentämään hakemustaan. Saat täydennyspyynnöstä ilmoituksen sähköpostiisi. Jos et ole täydentänyt hakemustasi määräaikaan mennessä tai hakemus on yhden täydennyspyynnön jälkeen olennaisilta osin puutteellinen, hakemus voidaan jättää tutkimatta (käsittelemättä). Huolehdithan, että sähköpostiosoitteesi on ajan tasalla.
Hakemuksen vireille tulo
Hakija vastaa, että hakemus saapuu perille hakuajan päättymiseen mennessä (Hallintolain 17 § ja sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain 8 §). Hakemuksen katsotaan olevan vireillä, kun verkkoasioinnin lomake ja asioinnissa pakollisiksi määritellyt liitteet on jätetty verkkoasiointiin. Saat asiointijärjestelmästä sähköpostin, jos hakemuksen jättäminen on onnistunut.
Hakemuksen julkisuus, tietosuoja
Hakemus liitteineen on julkinen asiakirja lukuun ottamatta lähtökohtaisesti salassa pidettäviä hankesuunnitelmaa ja abstraktia. Tästä syystä esimerkiksi ansioluettelossa ei tule ilmoittaa salassa pidettäviä tietoja. Julkisuus perustuu lakiin viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999).
Akatemian toiminnassa noudatetaan tietosuojalainsäädäntöä. Hakija vastaa hakemukseen sisältyvien henkilötietojen luovutuksesta ja tarvittaessa näihin liittyvien suostumusten pyytämisestä asianosaisilta. Tutkimusrahoituksen henkilörekisterin osalta EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (2016/679) mukainen tietosuojaseloste löytyy Akatemian verkkosivuilta kohdassa Tietosuojaselosteet.
Akatemian rahoitus perustuu vertaisarviointiin. Hakemukset vertaisarvioidaan paneelissa, jossa on jäseninä sekä kotimaisia että kansainvälisiä asiantuntijoita.
Hakemusten arviointi on kaksivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa asiantuntijoilta pyydetään hakemukselle vähintään kaksi yksittäistä lausuntoa. Jos ainakin yksi asiantuntija on antanut kokonaisarvosanan 4, 5 tai 6, hakemukset arvioidaan vielä paneelissa syksyllä 2025. Paneelissa kokonaisarvosanan 4, 5 tai 6 saaneet hakemukset sijoitetaan paremmuusjärjestykseen.
Arvioinnissa noudatettavia periaatteita ovat läpinäkyvyys, integriteetti, tasapuolisuus, pätevyys ja monimuotoisuus. Lue lisää vastuullisesta tutkijanarvioinnista.
Arviointikriteerit
- Kuvatun hankesuunnitelman soveltuvuus haun erityistavoitteisiin (ml. yhteiskunnallinen vaikuttavuus)
- Konsortion osapuolten välisen yhteistyön lisäarvo hyvinvointialueen T&K-toiminnalle
- Konsortion ja ulkopuolisten toimijoiden yhteistyön vahvistamisen lisäarvo T&K-toiminnalle (esim. järjestöt, kunnat ja yritykset)
- T&K-toimintaa koskevan yhteistyön vahvistaminen uudistetuissa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän rakenteissa
- Hankesuunnitelmassa kuvatun tutkimuksen ja/tai kehittämistoimien laatu, innovatiivisuus ja uutuusarvo sekä mahdollinen vaikuttavuus tiedeyhteisössä
- Hankesuunnitelman toteuttamiskelpoisuus (ml. vastuullinen tiede)
- T&K-toiminnasta vastaavien henkilöiden pätevyys hankkeen toteuttamiseksi
Tutustu arviointikysymyksiin ja -ohjeisiin verkkosivuillamme. Arviointiohjeet, -lomakkeet ja arvioinnin periaatteet ovat vain englanniksi.
Rahoituspäätösten valmistelu perustuu arviointilausuntoihin ja paneelien tekemään paremmuusjärjestykseen. Rahoitettavien hankkeiden valinnassa pyritään luomaan hankekokonaisuus, joka parhaalla tavalla edistää haun tavoitteita. Lisäksi valmistelussa otetaan huomioon Akatemian Tutkimusrahoituspäätösten perusteet -asiakirja ja muut toimintaa ohjaavat linjaukset. Lue lisää siitä, miten rahoituspäätökset tehdään.
Akatemian hallituksen nimeämä jaosto tekee rahoituspäätökset loppuvuonna 2025. Kun rahoituspäätös on tehty, saat siitä automaattisen ilmoituksen sähköpostiisi. Voit viestin saatuasi kirjautua omilla tunnuksillasi verkkoasiointiin, josta löydät rahoituspäätöksen ja päätöksen perustelun. Verkkoasioinnista löydät myös hakemuksesta annetun arviointilausunnon (tai lausunnot), joka voi sisältää hakemuksen paremmuussijoituksen paneelissa (annetaan parhaiten menestyneille hakemuksille).
Rahoituksen vastaanottaminen
Jos rahoituspäätös on myönteinen, sen liitteenä on rahoitusehdot. Siinä on ohjeet rahoituksen vastaanottamiseen (luku 1.2).
- Yhteydenotot ensisijaisesti Akatemian helpdeskin kautta: aka.fi/kysy – valitse Hakuneuvonta, temaattiset haut.
- Verkkoasioinnin teknisissä kysymyksissä ota yhteyttä helpdeskin kautta: valitse aka.fi/kysy – Verkkoasiointi ja muut tekniset kysymykset.
- Akatemian puhelinvaihde on 029 533 5000.