2025 Suomen metsäbiomassojen tutkimushaku

2.4.2025
7.5.2025 klo 16.15 Suomen aikaa
Haun kokonaisrahoitus 7 miljoonaa euroa
1.1.2026 – 31.12.2029
Tulossa hakuun
  • Konsortioille suunnatulla akatemiahankehaulla pyritään vahvistamaan metsäbiomassatutkimusta, joka tukee tutkimustoimijoiden kumppanuuksia
  • Rahoitusta voivat hakea vain kahden tai useamman ryhmän muodostamat konsortiot
  • Enimmäismyöntö nelivuotiselle konsortiomuotoiselle hankkeelle 1 miljoonaa euroa ja osahankkeelle 500 000 euroa.

Suunnatulla akatemiahankehaulla rahoitetaan konsortiomuotoisia hankkeita metsäbiomassojen hyödyntämisen tutkimiseksi. Hankkeiden tulee tukea Suomen metsäbiomassojen kestävää käyttöä, edistää ilmastotavoitteita ja metsäluonnon monimuotoisuutta. Haun kokonaisrahoitus on 7 miljoonaa euroa, jolla rahoitetaan kertaluonteisesti nelivuotisia enintään 1 miljoonan euron konsortiohankkeita.

Rahoitettavien hankkeiden tulee edistää innovatiivisia ja kestäviä ratkaisuja metsäbiomassojen monipuoliseen hyödyntämiseen esim. biotuoteteollisuudessa, energiantuotannossa ja luontomatkailussa. Tavoitteena on vahvistaa tutkimusyhteistyötä yliopistojen, ammattikorkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja elinkeinoelämän välillä sekä tukea biotalouden kestävää kasvua hiilinielujen turvaamisen ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen ehdoilla.

Haku on osa Ilmastonmuutoksen ja hiilineutraaliuden tutkimuksen akatemiaohjelmaa (Climate-Synergy), jossa käsitellään ilmastonmuutoksen aiheuttamia vaikutuksia niin ympäristössä kuin yhteiskunnassa ja etsitään ratkaisuja hiilineutraalin tulevaisuuden edistämiseksi. Ennen kuin teet hakemuksen verkkoasioinnissa (SARA) tutustu huolellisesti alla olevaan hakuilmoitukseen ja rahoitusehtoihin Näin rahoitusta käytetään -sivulla. Jos hakuilmoitus ja rahoitusehdot ovat ristiriidassa keskenään, rahoitusehtojen sisältämä teksti on aina ensisijainen. Jos ruotsin- tai englanninkielisen hakuilmoitus on ristiriidassa suomenkielisen hakuilmoituksen kanssa, suomenkielinen hakuilmoitus on tulkintaristiriitatilanteessa aina ensisijainen.

Lue koko hakuilmoitus alta.

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?